Toinen päivä tokoa

Tänään (siis sunnuntaina, siltä varalta, että jos päivä kerkee vaihtua ennen ku saan tän tekstin julkastua) oli taas toko-treenit. Yritän pikaseen kirjotella tähän mitä tänään tehtiin. Tällä kertaa ekaks otettiin kertausta pysähtymisestä. Ayalla alkaa olla jo melko hyvin hoksattuna, et se makupala lentää taakse ku tulee seiso-käsky. Muutaman kerran tein jo hämyjäki, mutta vaatii sen kolme, neljä oikeeta ensin ja sit perään hämyn, niin onnistuu, mut pitää saada tosi hyviä suorituksia alle ettei jätä pysähtymättä hämylle. Treenataan viikolla lisää heittelyitä ja otetaan aina joskus joku hämy väliin.

Sit harjoteltiin myös luoksepäästävyyttä silleen, että pareittain toisen koiran ohjaaja kävi ihan vaan kääntymässä edessä ja koiran piti pysyä paikallaan. Tää oli Ayalle suht helppo.

Seisomis-treeniä jatkettiin seisomisen keston harjottelulla. Tarkotus oli saada koira koomaan niin, että se vaan tuijottaisi edessä olevaa palkkaa, eikä lähtisi liikkumaan. Ohjaaja otti Ayan jolla näytti (ja täytyy sanoa, että mulla oli omat epäilyni tästä kokeilusta monessakin suhteessa). Oli tosi mahtava nähdä kuinka oma koira osaa kun on ohjaaja joka osaa. Ei se ihan toivoton tapaus kai sit kuitenkaan oo... Tota paikallaa seisomista pitää treenailla kanssa kotona. Tavotteena olis siis, että koira ei lähti missään kohtaa mun luo hakemaan palkkaa ja vaikka mä olisinkin koiran luona niin palkka tulis muualta. Ihan kokeilemisen arvonen juttu, varsinkin kun meillä on ollu ongelmana se perään hiipiminen. Katotaan josko jo ens viikonloppuna voitas yhdistää näitä seisomis-harjotuksia.

Otettiin myös pikkasen paikallaoloa. Voi olla, että Ayan kanssa olis paras vaan treenata sitkeästi takapalkalla. Kokeillaan nyt viikko jankata tällä tyyliä ja katotaan miten käy. Halli on niin pieni, että siellä ei kauheen kauas pääse, että ei saa testattua sitä mitä käy takapalkan kanssa ku matka pitenee, mutta kotona tää onnistuu varmaan ainaki ulkona ja sit pitää kattoa josko onnistus käydä hallilla Roissa joku päivä. Loppun otettiin vielä pikkasen juoksentelua, että jäi kiva fiilis. Meillä on paljo treenattavaa ens viikolle ja katotaan mitä ehditään saada kotona aikaseks...

Treenien jälkeen käytiin vielä Studio J.Ollilalla kuvaamassa Ayaa. Mukaan olin napannu joitain Ayan palkintoja ja nekin pääsivät kuvaan. Mielenkiinnolla odotan minkälaisia hienoja kuvia Teija saa tällä kertaa aikaan meidän neidistä. Otettiin Manistaki pari kuvaa... ulkona tosin. Kattotaan jos niistä onnistu ykskään niin voi olla, että niitä otoksia on nähtävissä sitte ehkä jopa NF-uutisissa. Nyt tarvii lähtä kuorsaamaan ku huomenna lähden ajeleen kotia kohti, eli Roihin taas viikoks.

Se on talavi ny!

Eilen lähdettiin Rovaniemeltä ajeleen kohti Oulua, ku oli nöffi-toko viikonloppu. Kotona oli pari astetta pakkasta eikä hiutaleen hiutaletta lunta. Päästiin johonki Iin seutuville niin sato jo niin hurjasti, että sai ajella ihan kieli keskellä suuta. Nyt on ihanasti maa valkeena ja ainaki 10 cm lunta. Huomenna pitää ottaa muutama kuva aamusta, että on todistusaineistoo, että ainaki kerran tälle vuotta on lunta ollu. Rovaniemellä ei kuuleman mukaan oo edelleenkään lunta...

Sitte siihen nöffi-tokoon. Mun nöhvinihän haisee edelleen mädäntyneelle sillille (vaikka mä sen eilen pesin) joten Manin kanssa tokoileen ei oo nyt asiaa. Kun kerran olen kurssille ilmoittautumut niin ajattelin sitte ottaa varamiehen käyttöön ja Ayasta tuli nyt mukumuka-nöffi.
Tämä pieni, iloinen eläin oli nyt sitte tänään ensimmäistä kertaa treeneissä ActiveDogin hallilla ja kuten arvata saattaa, kävi niiiiiin kierroksilla, että ei tahtonu nahkossaan pysyä. Ekana otettiin maahanmenoa. Ayan piti tehä ihan liikkeen omaisesti. Mä ehkä itte varmistelin liikaa ja hiljensin vauhtia ja vähä jopa annoin vartaloapuja, joten neiti istu sitte ensin ja meni maahan vasta sitte. Nou, ei tätä hommaa näin tehä. Pitää nyt kotona kokeilla ihan ilman apuja ku kaveri osaa sen, mutta miks ei nyt tehny??? Ei mitään tietoo.

Seuraava ohjelmassa oli vasemmalle kääntyminen. Edellisellä kerralla olivat treenanneet pyörähtämistä sivulla. Aya pyörähtää yhtä sulavasti ku kaks metrinen kakkos-nelonen... Vasemmalle käännös ei oo ikinä ollu meidän vahvimpia juttuja. Monesti neiti jää alle ku ei hoksaa, että nyt käännytään. Saatiin hyviä kikkoja miten asiaa voidaan treenata. Kokeillaan josko me jotain opittas.

Otettiin myös luoksetuloa. Opeteltiin ihan uudella tavalla ohijuoksua. Palkka lautaselle ohjaajan taakse ja koira saa juosta sitte suoraan lautaselle ohjaajan ohi. Tästä pitäs sitte jalostaa ajan kanssa hieno takapuolen käyttöä hyödyntävä luoksetulon loppuasento. Vauhtia Ayalla on ihan ok, mutta katotaan miten käy sen lopetuksen kanssa nyt ku aletaan ottaan suoraan viereen. Miks turhaan opettaa sitä eteen ku siinä vaan on yks mahdollisuus enemmän mokata.

Vimppana aloteltiin pysähtymistä. Ayalla ei pysähdys oo koskaan ollu ihan lukkojarrutus-tyylistä joten alettiin ihan alusta kokeileen makupalaa heittämällä. Kaks blondia (piilosellaista, tietty...) pistetään asialle niin, eihän siitä mitään tuu. Ohjaajan piti ihan tasuusta pitäen näyttää miten piti tehä. No, kyllä se Aya melko äkkiä hoksas, että makkara lentää ja sitä kannattaa odottaa. Ihan erilainen pysähdys jo näillä muutamilla toistoilla saatiin aikaseks. Paljo terävämpi ja nopeempi. Nyt vaan lisää treeniä ja treeniä ja treeniä... Huomenna on seuraava kerta, niin pitää illalla jo kokeilla muistuuko mieleen mitä on tänään opeteltu. Niin rankkaa oli tuo treenaus, että nyt pikku-A vetää sikeitä keskellä lattiaa. Ehkä tää vielä tästä...

Pohjoisessa on hiljaista ja rauhallista...

... vai onko sittenkään? Ei oo pahemmin tullu blogiin kirjotettua. Ensin mietin, et eihän meillä oo ollu mitään mistä kirjottaa ku niin rauhallista ollu, mutta lähemmin ku asiaa tarkistelin, niin taitaaki olla niin, että ei oo kerenny kirjottaa ku ei oo kerenny käydä kotona ku pyykkiä pesemässä (mistä tulikin mieleeni, että pitää käydä vaihtaan pyykit koneeseen ja ripustaa märät kuivumaan...).

Ensteksikki, kaikki Manin pennut on hajasijotettu ympäri maailmaa. Pikkusen Eloveenan lopullinen koti on vielä vähän auki, mutta nykyisessä hoitopaikassaan vaikuttaa kuulemma hyvin onnelliselta ja elämäänsä tyytyväiseltä nöhverön lapselta. Kävin Kirsin kartturina viemässä Evan-poikaa uuteen kotiinsa. Kaveri muuttaa siis Englantiin, mutta maahanvienti säännöksistä johtuen asustaa ensin Ranskassa jonkin aikaa. Evanin uudet omistajat tulivat meitä puoleen väliin vastaan. Vaikka poika meni varmasti hyvään paikkaan, niin olihan se haikeaa jättää kaveri aamulla hotellilla uusien omistajien hoteisiin kun pikkunen pygmi vielä oven raosta pujottautuu perään ja juoksee käytävällä tukka hulmuten sen näkösenä kun huutas "hei, oottakaa! Teillä unohtu yks nöhvi matkasta! Mä tuun niin lujaa ku pääsen, oottakaa!". Nuori mies varmasti onneksi sopeutuu uuteen elämäänsä hyvin (ja kuulemma ranskan kodissa on herralle berni-seuraa, eli siis paha ollenkaan ;) ).

Paluumatkalla kävin sitte tietty Välimaankujalla katsastamassa Sallin 5(?)vk nöhverö-vauvat ja Rosa-bernin viikon ikäiset berni-pupelot. Vaikka pikkunen nöffi on nätti (siis tietty!!) niin on bernissä enemmän katsomista. Berni on jotenki enemmän koiran näkönen pienenä. Nöffi on vaan musta mötkö, mutta bernistä erottaa jo jotain piirteitä. Ja yhtään EI tullu pentu-kuume...




Mani-mamma on taas back in business, eli ollaan aloteltu treenit ja muistuteltu mieliin mitä se toko ja tottis onkaan. Käytiin myös Manin kanssa sennenyhdityksen pk-leirillä Punkalaitumella. Ilmotin meidät Manin kanssa haku-ryhmään ja olikin tosi hyvä kurssi. Reissussa oltiin Maijan ja Simppa-bernin kanssa ja hienosti tulivat Mani ja Simpaa juttuun. Hyvin maltto nukkuakkin eikä vaan hillua, vaikka osasyynä saatto olla rankka matkustaminen ja väsy. Leirillä opittiin paljon uutta ja muistuteltiin mieliin sitä vanhaa mikä pitäs olla jo muistissa. Manilla on mahtava maalimiesmotivaatioa. Ekkana päivänä huomas, että ihan heti ei lamppu syttyny ku liivit vedettiin päälle (hidas? nöffikö? eee-ei kai...) mutta seuraavan kerran ku neiti pääs autosta ja liivit nykästiin päälle, alko ko tuttu kiekaus ja remmi soiden paineltiin mettää kohti. Neitihän aikoinaan päätti, että hänestä tulee haukkuva hakukoira, vaikka emännällä oli vähä muut suunnitelmat. No, tuolla leirillä muistuteltiin mitä se ilmasu on ja parin muistutuskierroksen jälkeen haukku kaikuki ihan kivasti. Vielä haukussa tulee makupalan pitusia katkoja, mutta treeniä, treeniä niin kyllä se siitä. Erityisesti Aapo-applsiinin Soili-emäntää oli maailman mukava haukkua. Ku Soili oli maalimiehenä, alko haukku hyvin nopeesti akan löydyttyä ja jaksoki haukkua pitkiä sarjoja. Manille erityisen mieluisia on ollu aina miehet maalimiehinä (tästä kiitos meidän ekan haku-poppoon eräälle labukka-isännälle, joka löys Manin kanssa yhteisen sävelen tosi nopeasti ja opettikin sitten Manille ilmaisun alkeet). Nyttenkin, kun metsästä löyty ryhmämme ainut miespuolinen maalimies, niin neidin haukku nousi paljon kimakammaksi eikä ollut ihan niin käskevä-sävyistä.

Leiriltä palatessa piipahdettiin lätväämässä pikku-bernejä. Eli käytiin hakemassa Krista kyytiin, joka oli mennyt katsomaan tulevaa uutta perheenjäsentään Raumalle. Voiko olla paljo sulosempaa ilmestystä ku 6vk berni? No, ei tasan voi! Ihania naskalihampaita kaikki. Heti kaverit ihan tomerana villasukassa kiinni ja kunnon tapporavistukset kehiin. Kiva nähdä miten pikkuinen Cecar lähtee kasvamaan, kun ensi viikolla saapuu uuteen laumaansa. Kiitti Kirsi R:lle kun saatiin mekin käydä pentuja paijaamassa!

Mani alotti juoksun heti sitte leiriltä tulon jälkeen. Kuseksii sisälle ihan suvereenisti. Ihan yhtään ei muista mitä se sisäsiisteys on. Yhtään ei voi pitää vettä kupissa, ku heti se pitää sieltä ryystää viimestä tippaa myöden ja sitte kohta kyykätään olohuoneen matolle. Tuosta neidistä tulee ihan kauhee sikapossu juoksussa. Saattaa käydä ulkona kattelemassa maisemia ja kuuntelemassa linnunlaulua ja sitte tulla sisälle matolle (tai mun sänkyyn!!!) pissalle. Sitte kattotaan mua sen näkösenä, että nyt ei pieni eläin ymmärrä mistä mamma noin raivoo... Rasittava! Onneks tää loppuu taas ku on juoksut ohi.

Eilen palailtiin Aippasen kanssa turskanpurijoiden maasta, eli piipahdettiin Tromssassa näytelmissä (kuvi lisätään kohtapuolin, kunhan Krista on ensin selvinnyt viikonlopun koettelemuksista...). Olis ihan yhtähyvin voinu jäädä kotiin. Neiti voitti kyllä valio-luokan, mutta oli pn4 (sama sijotus ku viimevuonna...) ja se serti jäi saamatta. Mukana reissussa oli Krista Nemon kanssa ja Sari Bemu-nöffin kanssa. Onneksi Bemu sentään oli ROP ja sai sen sertin, niin ei menny koko reissu ihan turhaan. Meinas siinä kyllä jo usko loppua ku sunnuntain akehien jälkeen ajettiin Ouluun asti. Siis ihan hirveen pitkä ja tylsä pimee taival. Onneks oli kuitenki hyvät kelit, et ei ollu jäistä ja liukasta. Iso Pösö osottautu ihan tilavaks biiliks, vaikkakin se oli kyllä pakattu niin täyteen, että ovet oli aukastava hyvin varoen. Vaan hienosti se veti 3 ihmistä, 3 isoa koiraa, 4 häkkiä (2 avattuna ja 2 kasattuna), trimmipöydän, koiraföönin (jota ei sitte tietty tarvinnu) ja miedän kaikki miljoonat kassit. Hyvä, että nyt koeponnistettu toi kiesi niin ku päästään Kristan kanssa näyttelyissäkiertamisen vauhtiin taas ens kesänä niin tiedetään mihin Pösö pystyy... ja nyt kun siinä on jo toimiva radiokin niin ei muuta ku Lauri Tähkää mökäpönttöön ja ens viikonloppuna nokka kohti Seinäjokee!!

Kirjotusta pitkästä aikaa...

No, niin siis... Tuonne uutisiin olin päivittäny, että Ayan matkakertomusta löytyy blogista... noh, kun ei vaan löydy... Ei auta jos kirjottaa omalle koneelleen juttua kun ne pitäs kai laittaa nettiinki, tai ainaki muiden olis helpompi niitä sillon lukee ;) Eli siis, tästä se lähtee:

AYA LIETTUASSA 1.-2.8.

Startattiin neiti A:n kanssa jo tiistaina 29.7. matkalle kohti Vilnaa. Ensimmäinen välietappi oli tietty Kempele-city. Rita jätettiin porukoille hoitoon reissun ajaksi ja iskä huolsi vähä Pösöä. Laitettiin mm. uudet veräjät taa ja on kuulkaas nyt niin päheet, että oksat pois.

Keskiviikko aamusta köröteltiin sitte kaikkine kamoinemme Välimaankujalle treffaamaan Ministä ja trimmauttaan neiti A:n turkki. Tai siis se turkki mikä oli enää jäljellä kun oli ensin pesty ja föönattu ja harjattu kauheen karvanlähtöinen koira. Onneks on mistä lähtä niin ei oo ihan kalju kuitenkaan vielä. Ja ihan nätti siitä lopun viimen tuli.

Trimmauksen jälkeen jatkettiin matkaa Ayan Eetu-veljen luo. Eetu emäntineen lähti meille matkaseuraksi ja tarjosivat yöpaikan menomatkalla kun meillä lähti laiva niin aikaisin aamulla, että ei ihan pohjosesta olis kerenny. Ayalla ja Eetulla oli treffit läheisellä pellolla ennen kun mentiin Eetun kämpille ;) Ihan siltä varalta, että sisarukset saa haistella ja tutustella väljemmässä ympäristössä ja varmistetaan, että muistavat toisensa (kun Eetusta on tullut isukkikin tässä siskosten tapaamisten välillä, niin piti varmistaa, että Ayalla on tilaa kietäytyä jos Eetu rupee lähentelemään :D ) No, kerran velipoikaa piti nuuskasta, käydä kusemassa korteen johon Eetu oli just kussu ja homma oli siinä. Sisarukset ei toisistaan ollu millänsäkkään, eikä Eetu yrittänytkään lähennellä siskotyttöö. Kai tosimies arvas, että tuolta ei irtoo.

Torstai-aamuna pakattiin sitte autoon kaikki tavarat, koirat ja ittemme ja suuntasimme kohti SuperSeaCatin terminaalia. Ennen lähtöä piti kuitenki ottaa matkalaisista potretti.

Ajomatka Vilnaan oli piiiiitkä ja kuuma. Hienosti koirat kuitenki jakso matkustaa. Pysähdeltiin matkalla ihan reiusti aina ja koirilla oli osastoissaan omat vesikipot, että saatto ottaa huikkaa jos rupes janottaan. Meidän hotelli oli ihan Vilnan keskustassa. Oli kyllä tosi mukava ja viihtysä paikka. Saatiin auto ihan oven eteen, huone oli alimmassa kerroksessa, eli ei tarvinnu koirien kanssa kulkea rappuja ja huone oli tosi iso, et riitti tilaa meille kaikille neljälle. Ekkana iltana ei juurikaan muuta jaksettu, ku käydä hakeen mäkkäristä safkaa. Aya oli mukana ja kun pysähdyttiin puistoon syömään, Pirjo murehti kuinka pikku-Aya jaksaa odottaa ku pitää hiekalla maata... Juu, no problem! Neiti nousi istumaan penkille jo ennen ku me oltiin saatu aseteltua itteämme penkille ja siinä se maata retkotti koko ajan kytäten mun burgeria. En kyllä ymmärrä mikä ohikulkijoita nauratti? Eikö ne oo ennen penkillä makaavaa berniä nähny? Todennäköisesti ei ;)

Näyttelypaikka oli tosi siisti ja perjantain kehän laidallakin oli rutkasti tilaa. Oltiin lähdetty Ayan kanssa matkalle sillä toiveella, että jos jommasta kummasta näyttelystä saatas se iso-serti ja valioituis kerta käynnillä. No, se päivä oli sitte jo perjantai. Pikku-neiti oli perjantaina heti ROP ja saatiin se mitä lähdettiin hakeen, eli Liettuan ja Baltian muotovaliotittelit. Oikeestaan oli ihan kiva jäädä kattomaan koko näyttely sillon perjantaina ku ties, että ei tarvi ajaa ku ihan pari kilsaa hotellille enää illalla. Isossa kehässsä ei enää pärjätty. Tuomari poimi meidät kuuden parhaan joukkoon, mutta sitte kätteli meidät pois ennen kolmen parhaan sijoittamista. Täytyy kyllä sanoa, että se hyvä puoli tuolla oli, että kehät oli aikataulussa. Ryhmät alko just sillon ku oli aikatauluun merkitty.

Perjantai-ilta meniki sitte toipuessa ja lekotellessa kun lauantaina oli vielä uus päivä ja uudet kujeet.

Lauantaina aamulla käytiin taas syömässä maittava aamupala, pakattiin tavarat autoon, otettiin bernit kyytiin ja ei muuta ku jo tuttua reittiä kohti näyttelypaikkaa. Lauantaina ei suurta menestystä tullut, tai siis tulihan se vara-cacib, mutta titteliä ei ;) Toisaalta ihan hyväkin niin päästiin hyvissä ajoin lähtemään ajeleen kohti kotia. Matka sujui ihan rattosasti ja kun pysähdyttiin Pärnussa kaupassa huomattiin, että ollaan niin hyvissä ajoin, että mahdollista olis keretä iltalauttaan. Soitin ja varmistin, että lautalle oli tilaa ja ei muuta ku nappi lautaan ja Tallinnaa kohti. Satamassa meni lippujen vaihto vähä tipalle, mutta onneks mukana oli juoksija niin kerettiin illan viimeselle lautalle kohti Helsinkiä. Tarkottihan tää useaa lisätuntia mulle seuraavana päivänä ku piti päästä Rovaniemelle asti sunnuntain aikana. Kyllä siinä sai kuulkaas istua autossa ihan omiksi tarpeiksi ja vähä yliki.

Me halutaan Ayan kanssa kiittää Pirjoa ja Eetua mukavasta matkaseurasta ja hyvästä majoituksesta Helsingissä! Nähdään taas ja suunnitellaan joku kiva pikku ulkomaan turnee vaikka ens vuodellekkin ;) Aya kiittää Eetu myös kusi-koulusta! Neiti A nimittäin seurasi hyvin tarkkaan miten tuota merkkailua harrastetaan ja kiire oli aina kauhee ku hoksas Eetun nostaneen jalkaan sa johon ki. Tytön piti päästä kanssa pissaamaan samaan korteen. Jalan nostoa ei sentään vielä alottanu, mutta viikko lisää Eetun seurassa niin olis varmasti jo kinttukin noussu.

Kotiutus lähenee

Enää muutama viikko ja Mani tulee kotio. Vai mitenkähän on? Haluukohan se enää edes tulla tänne pohjoseen? Meillä ei saa ruokaa neljää kertaa päivässä. Meillä ei saa chillailla pihalla vapaasti koko päivää. Meillä ei saa retkottaa kylellään Viton varjossa (Meillä ei oo Vitoa ku meillä on Pösö! Kohta ehkä jopa isompi Pösö, mutta Pösö kumminki...). Meillä joutuu oleileen päivässä useita tunteja vaan bernien seurassa, eikä kaikille kauppareissuille pääse autoon mukaan. Mitä vielä... Meillä ei oo tarjolla ylimääräsiä herkkuja esim pentujen ruuan jämien muodossa.

Mutta onhan meillä mahtavaa seuraa! ;) Manilla on täällä omat berni-siskot odottamassa ja valmiina kirmaamaan Rovaniemen jäkälämettissä räkä roiskuen ja poron papanoita välillä suuhun napaten. Meillä tarjoillaa puruluita ja possunkorvia viikottain. Keksejä ja nakkeja saa kun vähän jaksaa temppuja tehdä. Ja ainahan voidaan hypätä meidän Pösöön ja huristella etelään treffaamaan kavereita, sekä bernejä että nöffejä. Niin ja meillä ei oo täällä laumaa nälkäsiä pentuja jotka roikkuu tissillä aina muutaman tunnin välein. Et ei se kotona oleilu niin kamalaa loppupeleissä taida olla ;)

Mani on kyllä ihan hyvin viihtyny etelän lomallaan. Ei oo tainnu tyttönen paljo kotiin kaivata. Enemmän sitä on taidettu odotella täällä pohjosessa. No, parin viikon päästä nähdään mitä Minis on mieltä siitä ku pitäs kotio lähtä.

Ylivieska KV ja pikkumustat ulkoistettu

No niin, viikonloppu reissun päällä taas. Ensteksi Ayan kanssa Ylivieskaan intti-näyttelyyn. Viime viikonloppunahan Oulun KV ei menny ihan putkeen, joten meillä jatkui se viimeisen cacibin metsästys. Näyttelyssä oli vielä kaiken lisäksi tuomarimuutos. Ihan vieras naistuomari Belgiasta oli vaihtunu ihan vieraaseen miestuomariin Venäjältä. Vaan meidän kannalta tuomarimuutoksessa ei ollu ainakaan mitään negatiivista. Aya oli ROP ja sai sen viimeisen cacibin. Maanantaina heti lähti intti-valion anomus postiin. Katotaan kuinka kauan siinä vahvistuksessa sitte menee... Käytiin Ayan kanssa myös ryhmäkehässä näyttäytymässä ja päästiinkin kuuden parhaan joukkoon kun tuomari karsi porukkaa pois, mutta sitte viimesenä pudottiin ennen sijoituksia. Ryhmäkehien aikana vettä satoi ihan kaatamalla (berni-narttujen ollessa kehässä vettä tuli kanssa ihan mukavasti...)

Sieltä näyttelystä piti ostaa tuliaisia. Siis oli ihan pakko! Kattokaa nyt noita kennelliiton uusia rekisteri-kansiota ja lemmikkipassin kansia! Nehän ihan kiljuu meidän Mania. Tollaset ihanat pinkit oli tullu uusina valikoimaan, niin hetihän ne piti neidille ostaa. Päheet, eikös ;)

Näyttelyn jälkeen, hyvin kasteltuina, suunnattiin Ayan kanssa Pösön nokka kohti etelää ja hurautettiin Nurmoon pentuja kattoon. Hurjasti olivat tyypit kasvaneet (ikää reilut 3vk) ja muuttaneetkin jo pentulaatikosta laajempiin tiloihin. Joka iikka oli tolpillaan ja vaikka ei se meno aina niin tasasta ollu, niin vauhtia riitti. Joskus saatto kesken kävelyn tasapaino vielä horjua ja pentu kellahtaa kumoon, mutta ei muuta ku eteenpäin ja sisaruksia kiusaamaan. Otettiin viikonlopun aikana kaikista pennuista kuvat, siis turkista harjattiin enimmät vellit pois ja pennut poseeraan... helpommin sanottu ku tehty. Ei vielä oikeen sujunu kavereilta toi kameralle poseeraus :) Enemmän oli sitä "ei oikeesti tarvi jos ei taho"-meininkiä ja kaverit hiihteli pitkin penkkiä tai rötköttivät ku härskit sillit. No, kyllä jonkun näköiset kuvat saatiin ja yksittäiskuvat ovatkin jo Goldbear´sin nöffi-pentujen sivuilla.

Sitten kun oli tukka kammattu ja kynnet leikattu seurasi ulkoistaminen, eli pennut pääsivät ensimmäistä kertaa ulos sunnuntaina. Kyllä kelpasi jengin kelliä kun oli vasta leikattu lyhyt nurmikko, hienot majat, mattoja ja karvavilttejä joilla lekotella, hurja määrä leluja ja laaja turvallinen pentuaitaus, niin ja kumma kyllä aurinkokin paistoi. Alun ihmetyksen jälkeen porukkaan tulikin kivasti eloa ja pikkuset taapersi oikeen tomerasti ympäri aitausta ja välillä oli havaittavissa jo jotakin nuju-painin tapaista. Ulkona oli tietty järjestetty myös picknick-lounas vellin ja tissimaidon merkeissä. Lounaan päälle oli hyvä vetästä pienet ettonet ennen seuraavaa leikkituokiota. Parhaaksi nukkumapaikaksi tais jengin mielestä nousta kahden kevythäkin väliin laitetun venta-karvan alus. Sinne yks toisensa jälkeen kömpi karvan alle nukkumaan. Kuvia pennuista päivitellään sivuille tässä jossakin vaiheessa kun tällä kertaa mulla jopa oli ihan kamerakin mukana ;)

Pikkumustat kasvaa ja vahvistuu

Pikkuset on nyt 1,5 viikkoa vanhoja ja kovasti oli jo vauhtia kun kävin pieniä moikkaamassa viikonloppuna. Kaverit käyttää vielä aikansa melko tehokkaasti syömiseen ja nukkumiseen, mutta välillä yritetään jo kompuroida jaloilleen ja hoippua eteenpäin. Välillä kaverit saattaa ruokabaarilla pyörähdellä miten sattuu ku sisko tai veli vaihtaa paikkaa, mutta silti sinnikkäästi pidetään nisästä kiinni ja roikutaan siinä omassa hanassa siihen asti kun nukkumatti tulee kyläilemään. Pikkuhiljaa alkaa Manillakin tulla enemmän ja enemmän maitoa, eikä pikkuisille ole enää tarvinnut antaa lisäruokaa pullosta (eikä kyllä kukaan siitä pullosta tykännytkään, vaan tosissaan taistelivat pulloa vastaan). Kyllä tissimaito on se mikä jyrää!

Mani on välillä vähän huoleton teiniäiti, vaikka hoitaakin lapsensa ihan hyvin. Yksin ei huvittas pentuhuoneessa makoilla, vaan Minikselle pitää olla aina joku seuraksi kun on lasten ruokinnan aika. Kun teiniäiti on saatu pentulaatikkoon pötkölleen, hoitaa Mani sitten pentujen putsauksen ja muut hommat ihan esimerkillisesti. Sitte kun pentujen navat on saatu täyteen, voi äiteeki heittää vapaalle ja relata ihan kunnolla...

5+3= Goldbear´s E:t

No niin, nyt ne on täällä! Vaan on niitä kyllä odotettukin.
Sunnutaina aamupäivästä Kirsi soitti, että Mani on alottanu nyt vissiin synnyttään. Lähdin hirveellä kiireellä Rovaniemen KV:n berni-kehien jälkeen kohti Nurmoo ja jo matkan aikana kävi ilmi, että väärä hälytys. Mani päättiki sitte vielä pitää pupet sisällään. Melkeen viikon mä hengailin Nurmossa ja oottelin ja oottelin ja oottelin... Kerkesin käydä turisti-reissun Tuurissa, Keskisen Vesan putiikissaki. Lopulta torstaiaamuna klo 03.00 soi puhelin ja Kirsi soitti alakerrasta, että nyt ehkä kannattas alkaa heräileen, Mani on alkanu ponnistaan. Siihen mulla sitte loppu kännykän akkuki :) Mä tietty suihkasin vauhdilla alakertaan ja ei muuta ku ootteleen millon ensimmäinen kaveri saapuu.

26.6. aamulla pikkasen jälkeen klo 5.00 ensimmäinen Manin pentu näki päivänvalon. Ensimmäisenä syntyneestä isosta tytöstä piti ihan sananmukaisesti ottaa koppi sen tullessa maailmaan, kun Mani oli päättäny, että hän haluaa synnyttää seisaaltaan. Aamun mittaan porukan kokonaismuonavahvuudeksi kehkeytyi 5 tyttöä ja 3 poikaa. Pennuista pienin painoi n.500g ja suurin jässikkä kellotti puntariin lukeman 725g. Ihan mukavan kokoista jengiä siis. Kuvia ei poppoosta pahemmin ole, kun en muistanu siinä kiireessä sitte ottaa edes kameraa mukaan. Muutaman kuvan otin kännykällä ja lisäilen niitä sitte ku saan ne ulos tuosta luurista (jossa muuten ei riitä akku sitte ei yhtään mihinkään).

PS: Jälkihuomautuksena lisättäköön, että niitä kuvia ei oo ihan heti tulossa. Tuupattiin Kristan kanssa mun kameran muistikortti Kristan tulostimen kortinlukija-paikkaan... ideana ihan OK, mutta toteutus tökkii sen verran, että se kortti jäi nyt sitte jumiin sinne. Ei vissiin ollu oikee kolo, eikä sitä saa sieltä pois ku se hulahti kokonaan sinne sisään. Sen siitä saa ku on blondi ja tosi-blondi asialla ;) Vaikka siis mitäänhän ei kyllä tunnusteta... valmistajan vika! Nih, kerta!

Yks pikku juttu...

Ai niin, yks pikku juttu vissiin unohtu Kirsille eilen kertoo... MANI KUORSAA! Ja neiti kuorsaa siis tosi äänekkäästi. Nyt varsinki tiineenä sen desibelit nousee joskus yöllä ihan hurjiin lukemiin. Eikä kyllä aina tarvi olla edes yö, osaa se päivätorkuillaankin ;)

Tänään tuli aamulla Kirsiltä viesti: "Yö meni hyvin, paitsi neiti kuorsasi pää mun sängyn alla, että räminä kävi." Hih, meillä oli taas puolestaan kyllä tosi rauhallinen ja hiljanen yö :D

Rovaniemen näyttelyä odotellessa HYVÄÄ JUHANNUSTA KAIKILLE KARVASILLE JA KARVATTOMILLE YSTÄVILLE!

Etelän lomalla

Juhannukseltahan tunnetusti on suomalaisilla ollu tapana polkasta kesäloma-kausi käyntiin. No, niin teki myös pieni nöhveröinen. Mini-Mani lähti siis tänään kohti Nurmoa. Manin lomakuljetus starttas Tupoksen ABC:ltä, eli ajelin siihen Kirsiä vastaan ku tuli neidin hakemaan. Mani tais muistaan kenestä oli kyse ku Kirsin nähdessään rupes heti kiljumaan ja kiekaamaan (siis niinku hirveesti oli juttuja kerrottavana tietty ;) ) ja hyppi, pompi ja kiehnäs jalossa. Eikä kaveri taaksensa kattonu ku Viton ovi aukes ja neiti änkes auton koiraosastolle. Mani on onneks niin lunkki matkustaja, että siellä missä ruokakuppi on, siellä on ihan hyvä olla.

Koitin parhaani mukaan muistaa sanoa Kirsille kaiken huomion arvosen neidin tavoista. Toivottavasti Minis yrittäs olla edes vähä vieraskoree, niin ettei kaikkia vinkeitä ihan heti esittäs. No, toisaalta, ei taida olla ensimmäinen nöffi siinäkään taloudessa ;) et enköhän mä hermoile ihan liikaa. Illalla tuli viestiä, että Mani "hotellihuone" on koottu ja neitin on asettunu taloksi. Eiköhän Minis ihan hyvin viihdy siellä Nurmon huudeilla Emmerdalea telkkarista kattellen ja pihalla käppäillen. Toivottavasti viikon sisällä meillä olis jo jotain uutisia kerrottavana etelän loman tiimoilta...

Pidä hauskaa Mani! Kohta taas nähdään!

Siis niinku mitkä jalat???

Ennen astutusta (n.2v)














astutuksesta 48 vuorokautta.





Ja kysymys kuuluu... KUKA VEI MUN KOIRALTA JALAT???
Minis alkaa siis olla hieman pyöreähkössä kunnossa ;) Mitattiin eilen vatsanympärykseksi 100cm ja vielä melkeen kaks viikkoo on synnytykseen. Voi sanoo, että alkaa jo näkyä, että toi koira saattas olla tiine. Enää ei jaksa edes kakka-hepuleita (tiiättehän, se hulluuskohtaus joka tulee aina ku on ensin saanu silmät ristissä autuaasti väännettyä kakkoset ja sitte pitää lähtä revittään rinkiä ku viimestä päivää), vaan kakkosen päälle vaan pikkasen ruopastaan ja lähtään löntystään eteenpäin.

Vaikka maha alkaa olla jo tiellä moneen asiaan, niin otappa ruokakippo käsiis niin jo tulee koiraan eloa. Nälkä neidillä on siis aina ja vaikka saa kolme kertaa päivässä ruuan niin aina on vieressä norkkumassa josko jotaki herkun tynkää sattus tippumaan. Onneks ei oo neiti kuitenkaan päässy lihomaan, vaan kai se kaikki energia on käytetty mahan kasvatukseen.

Vaan eipä tässä taas tällä erää kummempaa. Viikon päästä Mani lähtee etelän lomalle kun me muut suunnistetaan Roin kv-näyttelyyn, joka pidetään siis ihan meidän huudeilla. Kävellen mettän kautta ei matkaa taitas tulla kovinkaan montaa kilometriä.

Mani 10 - Kaisa 0

Just, ja tästä se lähtee...

Piti rueta ihan asiasta tehen kirjottelemaan tänään, ku ollu vähä ruokaan liittyvää hässäkkää tässä päivällä. Tänään on pöydiltä varastettu melkeen pussillinen Vaasa&Vaasan juusto-sämpylöitä ja nuoltu purkillinen Tsatsiki-dippiä (siis sitä Manin suosikki dippiä, ja valitettavasti olis ollu myös mun suosikkia). Kaikki ruoka on lähteny suoraan mun nenän alta. Sämpylät on haettu tiskipöydältä. Mä oon rikosen tekohetkellä istunu sohvalla ja ne jotka tietää tän muun suuren kartanon, niin sohvan nurkalta, länsisiivestä, tiskipöydälle, itäsiipeen, ei oo ku muutama hassu metri. Dippi lähti sitte sohvan nurkalta ku kävin hakeen kaukosäätimen ja käänsin hetkeksi selkäni. Ainut mitä neiti jätti syömättä, oli salaatin lehdet, jotka oli sämpylän päällä...

Aamulla Ayalla oli massu vähä sekasi ja yökkäsi aamuruokansa (aamuyöstä yökkäs myös yhden mustan nilkkasukan, mutta ei siitä sen enempää...). Meillä oli Manin kanssa kilpajuoksu aina ku kuulu yökkäys-ääni. Mani juoksi paikalle jos olis kerenny syödä sen ruuan mitä Aya oksentaa ja mä riensin paikalle luutun, tolu-spayn ja muovipussin kanssa keräämään juurikin ne sulamattomat ruuat pois, että kukaan ei ehtis niitä syödä.

Tätäkö tää on seuraavat neljä (eiku siis kolme, sen viimesen viikonhan tuo ahmatti on Kirsin huolena ;) ) viikkoa? Voi ei! Tai oikeestaan ihan hyvä. Alkaa mulla laihis ku Mani syö puolet niistä ruuista mitkä mä oon ittelleni suunnitellu :D


PS: Mani käski kysymään, että kuinka voi olla mitään Power-ruokaa sellanen, jossa on nappulassaki reikä keskellä? Siis mitä pienen nälkäsen eläimen huijaamista tuo tuollanen on? Ensin luvataan lisää ruokaa ja sitte vaihetaan nappulaan jossa on REIKÄ keskellä! Kamalaa! Pakkohan sitä on tulevan teiniäidin jostain ravintoo hankkia.

Food Power

No niin, nyt on sitte siirrytty tymäkämpään sapuskaan. Maanantain jälkeen on ruettu vaihtaan pöpöröä Eaglen Power-ruokaan. Hyvin maistuu... ja millonka ei ruoka olis maistunu ;)
Teiniäiti alkaa näyttää jo vähän koomiselta. Ei sillä vielä alkuviikosta ollu tota mahaa juurikaan, mutta nyt ku ylävinkkelistä kattoo, niin keskivartalon paikkeilla alkaa olla jo melkonen kumpu. Erottuu jo täydestä mahastaki, et ei voi enää pistää pöhötystä sen piikkiin, että on syöny mahansa täyteen. Taidetaan siirtyä pikapikaa kolmeen ruokailuun, niin ei tarvi antaa niin paljo ruokaa kerralla. Neidillähän on aina niin kuolettava näläkä, että heikottaa jos ei minuutilleen oo sapuska kupissa. Siitä se ilo repee ku rupee välipalaa saamaan :)
Palaillaampa asiaan taas muutaman päivän päästä ku saadaan tätä juttua taas eteenpäin...

Treenipäiviksestä mammapäivikseksi

Elikkäs nyt on sitte saatu selville, että megamini-Maneja saattas olla tuloillaan. Tänään käytiin ultrassa ja lääkärin ensimäiset sanat oli "no, tossa on ainaki kaks". Tästäpä syystä jää meidän aktiivinen treenaaminen vähän vähemmälle ja jäädään enimmäkseen makaamaan soffalle ja syleksimään kattoon. Kirjotellaan tähän blogiin Manin kuulumisia tän loppu neljän viikon ajalta. Onhan tää ihan uutta meille molemmille :) Lupasin Manille, kun lähdettiin siemennyksestä, että jos on vauvoja mahassa, niin saa syödä sitte niin paljo ku jaksaa. No, ihan en voi koko lupaustani lunastaa, mutta kyllä neitin kuppiin ruetaan hiljotellen lisäileen vähä runsaammalla kädellä pöperöä.

Epäviralliset tokokisat

Heh, tänään ne sitte oli ne meidän Minin ekat epäviralliset tokokisat. Ja voin kertoo, että olis ehkä kannattanu sitte kuitenki jäädä vaan kotiin köllöttelemään. Toisaalta, mä olin luvannu mennä kisoihin liikkuroimaan, niin samahan tuo oli käydä.

Käytiin hallilla jo ennemmin päivällä ku oli viimeset BH-treenit. Niissä treeneissä alko jo olla ohjaajien suhde kurssilaisiin kunnossa. Paikalla oli siis kolme kouluttajaa sekä mä ja Mani :D

Otettiin pikkasen ihmisryhmää, jonka Mani klaaras yllättävän hyvin. Ei lähteny vieraiden ihmisten luo sillä normaalilla hali-hali-pusi-pusi- mentaliteetillä, vaan jakso ihan seuratakki. Otettiin pysähtymisiä niin ku ihmisryhmässä kuuluu, eli niin, että koira tulee ohjaajan ja henkilön väliin ja niin, että ohjaaja tulee koiran ja ihmisen väliin. Molemmat meni ihan OK, paitsi kun Mani joutuu väliin niin se haluaa vähän kääntää eteenpäin istumaan. Kai niin olis pienen mielestä kivempi. Otettiin myös käskyttäen seuraamista ja liikeestä maahanmenoa. Jo tässä vaiheessa mä arvasin, että iltapäivällä ei varmaan suurta menestystä oo odotettavissa. Neiti oli niin ulkona taas kaikesta ku olla ja voi (JUOKSUT! ALKAS JO! PLIIDE!) ja huuhaili ja haisteli ihan omiaan. Ei ollu kyllä näkyvissä ollenkaan sitä Manin normaalia kontaktia ja tekemisen touhua. Luoksetulon sentään teki sinne päin.

Parin tunni päästä päästiin sitte itte asiaan. Tässäpä nää pisteet:

-Luoksepäästävyys: 10

Ei edes noussu tuomaria vastaan, vaikka se tuomari oliki kyllä ihan keskiverto ihku Manin mielestä. Nätisti anto kattoo hampaat ja muutenki rapsutella. Tähän asti kaikki ok.

-Paikalla makaaminen 1min.: 0

Että tälleen sitte tällä kertaa. Mani nous seisoon. Oli noussu varmaan melkeen heti mun perään ku seiso jo sillon ku mä käännyin. Ei lähteny onneksi kuitenkaan tulemaan luo, vaan teki hienon paikalla seisomisen 1min. Harmi vaan ku siitä ei saanu pisteitä ;)

-Lyhyt seuraaminen kytkettynä: 8,5

Tää nyt oli ihan suht ok, vaikka Maniksi kyllä ihan kehno suoritus. Haisteli maata ja käveli missä sattuu. Täyskäännöksessä jopa meinas unohtua kokonaan. Oli siinä vissiin joitaki hyviäki pätkiä, mutta ei sitä normi Mania.

-Liikkeestä maahanmeno: 0

Just joo, että tällästä tänään. Tarvi ainaki kolme käskyä joista viimenen oli koiran edessä seisten tyyliin "haloo, kuuleeko maa! Nyt pitäs mennä tyyppi MAAHAN". Tää oli meidän toinen niistä varmoista liikkeistä (sen paikallaolon lisäksi).

-Luoksetulo: 9

Ihan ok, mutta loppuasento kierossa ku kanadalainen käkikello. Korjas kyllä sitte ku annoin uuden käskyn, mutta on taas ennen tehny paremmin.

-Kokonaisvaikutus:9

Nyt ei Mani ollu ihan oma skarppi ittensä. Olisko ne juoksut sitte kuitenkin tulossa. Viimekski ennen juoksuja lakkas aivotoiminta melkeen kokonaan.

Kokonaispisteet 54/120 ja sijoitus 4.

Nyt ku kotiin päästiin niin on neiti tasaseen kuorsannu keittiön nurkassa. Niin väsyny se oli, että ei ollu edes puol ysiltä hiihtämässä kupin ja mun väliä ja kertomassa kuinka pientä nöffiä näännytetään nälkään jos sitä sapuskaa ei ala tulla pauttiarallaa just nyt. Sitte vasta kuorsaus lakkas ja nöffi könköili ylös, ku kupit rupes koliseen. Eli kyllä se tuo kisaaminen veti Manin akun melko tyhjäksi :)

peehoota perjantain ratoksi

Meillä oli treenit poikkeuksellisesti perjantaina kun halli on varattu agi-leirille normaaliin treeniaikaan. Olikin oikeen tehotreeniä kun oli neljä koirakkoo ja kaks ohjaajaa.

Alkuun otettin seuraamispätkiä. Mani pitää hyvin kontaktia. Välillä tuppaa unohtumaan, mitä pitikään tehdä kun liike loppuu, mutta suurimman osan ajasta siinäkään ei ole ongelmia. Käännöksiä me ei olla juuri harjoteltu, mutta melko hyvin nekin alkaa jo sujuun. Hankalin meille on käännös vasempaan. Jos annan apuja kääntämällä päätäni ensin, Mani istuu. Neiti kai tulkkaa mua, että nyt tulee liikkestä istuminen ku se tolleen kattelee. Sitte ku kouluttajalle rupesin meidän ongelmaa esittää, Mani tietty tekee niin hienon vasemmalle kääntymisen, että teki mieli hyppiä kattoon. Eli osaa se senki kunha vaan hiotaan ja hiotaan.

Liikkestä jättävät on suht hanskassa. Meidän pitää vaan hioa liikkeitä varmaksi ja vahvistaa Manille eroa istumisen ja maahan menon välillä. Toisinaan käskyt menee vielä sekaisin, mutta oonkin nykyään pyrkiny tekeen kumpaaki samalla treenikerralle, että joutuu oikeesti kuunteleen mitä käsketään, eikä mene vaan vanhasta tottumuksesta. Otin omatoimisesti pari pientä luoksetuloa. Mä nyt sitte päätin, että luoksetulo-kutsu on "viereen!" ja sillä koira tulee tosiaan suoraan viereen. Harjotellaan myös erikseen "tänne!" jollon pitäs tulla eteen, mutta katsotaan saadaanko tästä koskaan niin varmaa, etteikö Mani menis sillonki suoraan viereen.

Lopuksi otettiin pari kertaa hyppyä. Nyt kun on umpieste niin Manikaan ei pääse suihkaseen alta, vaan pitää hypätä. Manilla vaan tuo hyppy tekniikka on melko huono. Menee kyllä yli, mutta ei oo mitenkään kevyesti liitelevän näköinen. Sen verran huomasin, että hyppytekniikkaan auttaa sekin, että antaa koiralle tarpeeksi kiihdytysmatkaa, eli pitää lähettää tooosi kaukaa. Pitää antaa isolle diisselille aikaa ja matkaa kiihtyä :) Hyppyä pitää siis rueta kertaileen ihan tokoakin ajatellen. Varsinkin kun pitää lähettään niin kaukaa niin on se vaara, että lähtee kiertään ku kerkee juostessa funtsia vaikka mitä juttuja.

Ihan viimesenä liikkeenä oli eteen meno. Otettiin vaan ihan alkeita, eli kupille juoksua. Tai siis olis pitäny juosta kupille. Mani juoksi kouluttajan taskulle. Eli toinen meidän kouluttajista kävi laittamassa Manille makupalan kipoon ja tarkoituksen olisi ollut, että Mani juoksee kupille ja syö sieltä makupalan. Juu, niin olis ollu tarkotus. Mani vissiin aatteli, että enemmän sieltä kouluttajan taskusta löytyy ku kupista ja kesken juoksun heitti tiukan käännöksen vasempaan ja suoraan kentänlaidalla seisovan kouluttajan luo. Sitte ku kouluttaja lähti hakeen kupista sitä makupalaa pois, hoksas Maniki, että ai siellä oli vielä syötävää. Se tais saada ameeba-huulillaan haalittua sen frolicin sieltä kupista ennen ku se saatiin pois. Seuraavalla kokeilulla homma onnistu paremmin. Pari kertaa Mani teki ylimääräisen kierroksen taskua tarkistaa, mutta saatiin jokunen onnistunu suorituskin. Mani ei vaan tainnu ymmärtää mikä oli homman juju, mutta eiköhän seki selkene kunhan jaksetaan harjotella.

Ens kerta meillä jää väliin ku on Tampereen KV ja sitte seuraavalla viikolla on pääsiäinen ja ei treeniä. Pääsiäisen jälkeen olis vielä yks kurssikerta ja sitte olis tää kurssi pulkassa. Ihan mielenkiintosta on ollu ja Manikin on saanu paljo kehuja kun on tuon rotuseksi niin innokkaasti mukana ja osaa hienosti.

Ritan vuoro päästä kylille

Tänään ei ollu BH-kurssia kun Imarin hallilla oli RKK:n järjestämä mätsäri. Mä päätin sitte viedä Ritan mätsäriin kun se ei oo päässy pitkään aikaan mihinkään. Neiti oli ihan täpinöissään kun hoksas, että hän pääsee, mutta teinit ei. JEEEE! Parkkipaikalla odottikin sitte Ritaa vanha tuttu, eli Ansku ja Pimu-lansu, jotk tuli meidän kanssa samalla kyydillä misseilemään. Ritahan käyttäyty jo mennessä perin ritamaiseen tyyliin, eli heti kun käännyttiin päällystämättömälle tielle, alkoi takaa kuulua hurja haukunta.

Rita joutui vielä osallistumaan aikuisiin koiriin, kun me oltiin puoli vuotta liian nuoria veteraaneihin (siis vasta 6,5 vuotta). Aikuisia koiria oli ilmoittautunut 50kpl. Rita käyttäytyi kehässä yllättävän sivityneesti. Esitin sen vapaasti, koska neiti tohotti niin hurjasti, että asettelusta ei olisi tullut yhtään mitään. Etujalathan neiti jättää tosi lähekkäin, mutta minkäs mahdat. Rita etupää on sellanen ku se on, eikä sitä tahdo saada oikeen peitettyäkään. Muuten neiti seiso kyllä tosi tomerasti ja häntä heilu koko ajan. Tuomarin anto nätisti kokeilla ja katsoa hampaat. Vähän piti sille tuomarillekki hetkuttaa, mutta kun ei Rita pahalla hömpötä niin tuomarikin vaan totes, että ihana nähdä tämän rotuinen ja ikäinen koira näin vilkkaana. No vilkashan se Rita on ja vauhtia riittää vaikka muille jakaa :D Lopputuloksena saatiin punainen nauha. Siis PUNAINEN! Ei me Ritan kanssa ikinä ennen oo taidettu saada punasta. Aina vaan sitä sinistä, mutta nyt tuli punanen! Hienoa Ridge!

Punaisten sijoituskehässä ei sitten enää menestytty, mutta olin tosi tyytyväinen Ritan käytökseen (vaikka välillä piti vähän yrittää haukahdella, mutta ei pahasti). Taispa Ritakin olla tyytyväinen reissun antiin kun sai palkinnoksi rouheluun ;) Mätsärissä oli just sopivasti koiria vaikka ajattelin alkuun, että siellä on varmasti ihan sikana porukkaa kun täällä tienoilla alkaa nyt hiihtolomatkin, mutta ei siellä lopulta mennyt kun vajaa 3 tuntia. Ihan normi mätsäri-keikka.

Kyytissä olleella Pimu-lansulla meni kanssa tosi hienosti. Pimu sai parissaan sinisen ja oli sitten sinisten saaneiden kolmas. Onnea Pimu ja Ansku!

Berninä bernien treeneissä

Tänään ajeltiin Ouluun ihan vartavasten berni-tokoihin. Meinas jäädä treenit väliin ku vähän Kemin jälkeen sytty Pösössä "sellanen punanen akun näkönen" valo koetaulussa. Isälle piti soittaa ja meinas, että laturin hihna poikki ja jos sammuttaa virrat niin ei lähde enää käyntiin. Onnistu järjestää kuitenki lopulta silleen, että jos jäädään treenipaikalle, tulee isä hinaan meidät kotiin.

Ihan alkuun kun odoteltiin toista ohjaajaa saapuvaksi, otettiin vähän kontaktia ja pieniä seuraamispätkiä herättelynä. Ensimmäisenä joukko liikkeenä oli pujottelu, eli seisottiin piirissä ja jokainen pujotteli vuorollaan piirin ympäri. Mani malttoi ihailtavasti odottaa paikalla kun kaverit ohittivat, vaikka tämä harjoitus oli meille ihan uusi. Omalla vuorollaan pujotteli hyvin kontaktissa, vaikkakin välillä piti vähän potkia edestä kun vasemmalle käännyttäessä tahtoi poikittaa eteen.

Pujottelun jälkeen isot ja pienet jaettiin omiin ryhmiin. Mani meni sinne isojen ;) puolelle. Meill ekkana otettiin kaukokäskyjä. Me ei olla niitä vielä treenattu yhtään, joten aloitettiin Manin kanssa ihan vaan maahan-istu-maahan, palkkana naksu josta nami. Hyvin menee kauempaakin maahan, mutta ylös istumaan nouseminen olikin haastavampaa. Muutaman toiston jälkeen jo alko hoksaamaan mikä oli asian juju. Käsimerkillä rupes nouseen istumaan ihan OK. Pikkasen tarvii vielä treeniä ennen ku uskalletaan yhtään rueta pidentään matkaa ja lisään sitä seisomaan nousua.

Otettiin myös ensimmäistä kertaa ihan käskytetty seuraamipätkä. Mehän ei oo Manin kanssa siis harjoteltu vielä käännöksiä (no, täyskäännöstä vähä). Sillä aikaa ku edellinen koirakko suoritti seuraamiskaaviotaan, me harjoteltiin käännöksiä. Naksun avulla Mani hoksas homman melko äkkiä. Seuraamista ja siitä käännös, heti käännöksen jälkeen "naks" jos koira pysy mukana. Ihan kohtuudella meni käännökset. Vasemmalle kääntyminen tuottaa enemmän pään vaivaa ku ei vielä osaa kattoo millon käännyn. Täyskäännös alkaa olla jo ihan OK, vaikkakin sais olla paaaaaljo tiiviimpi. Oman seuraamispätkän Mani suoritti tosi mallikkaasti. Se, minkä itte huomasin tehokkaaksi, oli, että pitää kävellessä riittävää vauhtia. Näin ei koiralle jää aikaa nuuhki maata tai "lukea Lapin kansaa" vaan joutuu olemaan kokoajan skarppina. Yllättävän hyvin Mani jakso keskittyä vaikka kesken seuraamisen ei tullu palkkaa vaan vasta lopussa.

Viimeisenä otettiin luoksetulot. Mun pitää vielä pitää kädet edessä, että Mani tulee luoksetulossa eteen. Muuten tuppaa vääntämään vähä kieroon. Pari lyhyeltä matkalta otettua luoksetuloa meni ihan hyvin, mutta viimenen pitkällä etäisyydeltä otetus jarrut petti ja tuli yhteentörmäys. Samalla mun kädessä ollu naksu sano, että "naks" ja pakkohan siitä oli sitte palkka antaa :D Eli harjotusta vaatii vielä tää naksuttimen käyttö. Perusasentoon siirtyminen on taas ihan kunnossa. Ei tarvi käyttää sitä käsimerkkiä (enkä oo sitä kyllä edesottanu takas) ja tänään taas oli hyvä päivä ja Mani ei poikittanu ollenkaan vaan meni ihan viereen perille asti.

Treenin lopuksi Pösökin sitte pörähti käyntiin, eli kempeleeseen päästiin ja loppu hyvin, kaikki hyvin :D

Lissää BeeHoilua...

Taas eilen oli treenipäivä. Viime sunnuntaihan meiltä jäi väliin ku oli OSB:n vetopäivä. Tällä kertaa meillä oli aiheena lisää liikkeestä istumista ja perusasentoa.

Mani alkaa jo osata liikkestä istumisen, mutta mun pitäs luottaa siihen niin paljo, että en varmista enää kattomalla, että jääkö istumaan vai ei. Pitäs muistaa vaan kattoo eteenpäin! Manilla vielä joskus menee sekasin istuminen ja maahanmeno, mutta eiköhän tää pienellä harjottelulla tästä lähde eteneen. Suurimman osan ajasta kuitenki istuu eka käskystä ja jää istumaan rauhassa, niin en oo silleen ihan hirveen huolestunu. Nyt varsinki ku me on alettu perehtyyn tohon naksuttelun salaiseen maailmaan niin uusia juttuja tulee kummallekkin kokoajan.

Perusasentohan sitte piti olla kunnossa, mutta ku ei niin ei. Mani on ruennu oikoon tässä liikkeessä niin perhanasti, että ei oo tosikaan. Mielellään jää vähä linkuun eteen, eikä mee sivulle asti istuun. Eihän tää nyt ihan kaaaameee virhe oo ku tulee kuitenki viereen, mutta on kyllä niin pahasti linkussa, että ei mee mulle läpi. Yhtenä ohjeena saatiin, että pitäs ohjata vielä kädellä, mutta pitää kokeilla kotona josko se lähtis taas muistuun mieleen ilman sitä käsimerkkiä kun siitä on niin hyvin päästy eroon. Pitää taas yks ilta naksutella tuota viereentuloa vaan niin eiköhän taas muistu mieleen mitä piti tehä ku tieto liikkeestä on, mutta se suoritus jää vähä puolitiehin.

Ens viikonloppuna meillä onki sitte missikehät, mutta treenaillaan kuitenki viikolla kotona. Kunhan ei juoksut vielä alkas niin kerettäs käydä kurssi loppuun...

BH eli Berhanan Hukassa

Tänään oli taas BH-kurssi. Mani oli harvinaisen pihalla kaikesta. Ei oikeen jaksanu mitään ja keskittymiskyky oli vähä sinne suuntaan. Teki kyllä kaikkee mitä pyydettiin, mutta suoritukset oli hyvin puolinaisia ja vaudista ei ollu tietoakaan. Ettei vaan alkas juoksut tekeen tulemistaan. Toivottavasti ei vielä kuukauteen, mutta en muista kuinka paljo ennen juoksuja meni Manilla viimeks ihan huuhailuksi hommat. Karvakin kun näyttää tippuvan...

Ekaks jatkettiin siitä mihin viimeks jäätiin, eli luoksetuloon. Kokeiltiiin lopetusta ihan erikseen ja sitten ihan koko liikkeenä. Mani osaa tulla hyvin eteen jos mulla on kädet edessä mahan päällä, mutta jos mulla on kädet sivuilla suorana niin ottaa sen merkiksi tulla suoraan viereen. Pitää kotona treenata tuota eteen tuloa niin että saan sen tulemaan eteen suoraan vaikka kädet on sivulla. Ja myös se pitää korjata, että jos kädet on jossain muualla kun sivulla niin Mani ei ihan täysin vielä ymmärrä käskyä "viereen". Kattoo ihan pihalla olevan näkösenä vaan, että nyt kyllä ihan bonjaa inte. Pitää alottaa treeni koton aseinän vieressä, niin ettei pääse kiertään viereen vaan on pakko tulla eteen. Ja sitte perusasentoa ihan erikseen. Eiköhän niiden yhdistäminen onnistu sitten kun molemmat liikkeet varmempana.

Otettiin myös sitä viimeksi harjoteltua liikkeestä istumista. Käsimerkillä tässäki Mani istuu ihan hyvin ja nopeasti, mutta jos ei anna käsimerkkiä niin toiminta on ku hidastetussa elokuvassa. Istuu kyllä, mutta takapuolen laskemiseen kuluu luvattoman paljon aikaa. Tätäki pitää kotona treenailla naksun kanssa niin saa vähä liikettä ja vauhtia hommaan. Ollaan oltu viikko ku Ellun kanat ja vaan maattu sohvalla ja syleksitty kattoon, eli ei ihme, ettei olla edetty.

Lopuksi otettiin Manin kanssa pari seuraamis pätkää. Pari ihan vaan suoraa, pysähdy, suoraa ja palkka, sekä sitte suoraa, täyskäännös, suoraa, palkka. Ihan kivasti seuras ja hyvin piti kontaktia.

Kyllä sen heti huomaa ku ei tee kotona mitään niin ei tapahdu kyllä mitään edistystäkään. Jospa me nyt alkavalla viikolla skarpattas taas ku taitaa ens treenikerta jäädä väliin meillä jos mennään OSB:n vetopäiville sunnuntaina. Kirjotellaan sitte miten treeni etenee...

BH eli Bikkasen Hubaa?

Tänään oli taas meidän BH-kurssipäivä. Oli tosi mahtavat treenit ku ohjaajia oli niin paljo, että jokaiselle ohjaajalle oli vain kaks koirakkoa. Oli siis tehokasta treeniä luvassa.

Ekaks oli luoksetulonlopetuksen viilausta. Me ollaan Miniksen kanssa treenattu eteis-tokossa vaan tuota luokksetuloa niin, että tulee suoraan vierelle. PK-puolellahan sitä pitäs tulla ensin eteen ja sitten vasta viereen. Nyt otettiin siis ihan uus käsky kehiin ja alettiin treenaan uusia juttuja. Mani tulee ihanan lähelle ku tulee eteen, eli ei siinä ongelmia. Hoksas hyvin äkkiä mitä siltä haluttiin, vaikka tällä tyylillä ei oo luoksetuloa vielä treenattu.

Seuraava uus juttu oli sitte liikkeestä istuminen. Me ei olla vielä ollenkaan kotona kokeiltu tätä juttua ku alotettiin fiksusti maahanmenosta ja seisomisesta. Sain kuitenki ohjaajalta hyvän vinkin harjoitteluun ja parin toiston jälkeen Minis rupes tänki homman jo bongaamaan. Nyt vaan kotona toistoja kehiin ja muistatellaan mieleen noita jokaista osa-aluetta erikseen niin eiköhän melko kivuttomasti saada noi jättävät liikkeet (lue: koitan välttää tekemästä samoja virheitä Manin kanssa kun muiden, eli jospa ei menis niin kauaa aikaa virheiden korjaamiseen). Alko jo istumaan käskystä vaikka itte jatkoin matkaani. Nyt vaan ruetaan pikkuhiljaa häivyttään käsiapua pois. Kiitos ohjaajan, saatiin tähän tosi hyvät neuvot miten edetä.

Vimppana otettiin ihan koko luoksetuloliikettä, sillä pienellä erotuksella, että jätin koiran istumaan enkä maate. Meillä kun on vielä tuo paikallaolotreeni vaiheessa niin vielä ollaan siinä pisteessä, että paikaltaolosta ei lähdetä eteenpäin KOSKAAN. Jos saan ton luoksetulon varmaksi niin täytyy vaan luottaa siihen, että toimii vaikka koira olis makuullaanki. Ja kun saadaan paikallaoloa varmemmaksi niin voidaan ehkä kerran kaks kokeilla ihan PK-luoksetuloki, ehkä... Meidän tarttee Manin kanssa taas ottaa sivulletulon tehotreenaus ku Pieni Musta on ruennu oikoon. Ei malttas siirtyä tarpeeks paljo, että olis suorassa sivulla, vaan hilaa peppuaan vaan vähä sivulle ja tillottaa siinä, että eiks oo hyvä jee. Työtä, työtä, työtä ja frolicia, ei kai siinä muukaan auta :D

Treeni päätettiin taas rievun retuutukseen. Tästä Minis tykkää. Ei ihan niin paljo ku makkarasta, mutta innostuu kyllä repimään riepuaki. Ehkä pitää vinkupossu ottaa joku kerta super-palkaksi ;)

Uus vuos, uudet kujeet ja uudet tavoitteet

Siitäpä on taas aikaa kun viimeks on kirjoteltu blogiin. Oikeestaan siihen on hyvä syykin, sillä meillä on ollu vähän treenitaukoa. Oli noi joulut ja muut systeemit tuossa niin ollaan oltu vähä ku ellun kanat ja vaan loikoiltu ja syleksitty kattoon ;)

Nyt kuitenki alko sitte pienellä mustalla BH-kurssi. Juu-u, luit oikeen. Meidän pieni "palveluskoiran alku" on nyt BH-kurssilla opettelemassa käyttäytymiskokeessa tarvittavia taitoja.

Ekalla kurssikerralla meillä oli lähinnä kontaktia ja seuraamista. Mani osaa jo ihan kivasti seurata pikkusia pätkiä. Osaa istua kun liike pysähtyy (jos muistaa, eikä jää vaan mua tuijottamaan...) ja pitää aivan mahtavasti kontaktia. Yllättävästi kaverilla riittää sinni toistaa liikkeitä ja olla skarppina mukana, vaikka luulis, että nöffin luonteella halposti vaan katteltas, että "elä äiti viitti enää, me on tehty tuo jo ainaki kahesti", mut Mani vaan ruuan kiilto silmissä istuu vieressä ja kuuntelee mitä pitää tehä seuraavaks. Kumpa mä en itte sössis tuon tytön intoa, vaan osaisin hyödyntää sitä ja pitää liekkiä yllä. Jospa Mani olis nyt mun ensimmäinen "helppo" koulutettava. Nuilla muilla ku on kummallakin omat ongelmansa joita me ei vielä olla saatu omin voimin selviteltyä.

Sitte vielä niistä treeneistä. Ekaks tsekattiin miten porukan kontakti toimii. Mani ottaa ihanansti kontaktia kun huomaa, että jotain ollaan tekemässä. Tillottaa vaan silmiin ja kuola valuu pitkin leukaa :D Seuraavaks harjoteltiin perusasentoa. Tätä me Manin kanssa ollaan treenattu jo kotona, ku hoksasin, että kyllä tuo koira tulee nakin perässä viereen, mutta sillä ei oo aavistustakaan mitä mä siltä toivon. Otettiin naksu tähän avuksi, vaikka mulla ei ollu ihan tarkkaa käsitystä miten sitä käytetään (sorry, kaikki naksu-intoilijat), mutta yks ilta siinä meni ja Mani osaa nyt tulla ilman käsiapuja viereen. Välillä tuntuu kiertävän liian eteen, mutta korjaa kyllä pyynnöstä. Loppu puoli treeniä meni seuraamisen eri variaatioihin. Otettiin ihan oikeen paikan treeniä, pysähtymistä ja sitte pieniä seuraamispätkiä. Pitäs vaan jaksaa joka ilta jotain treenailla kotona joatin pientä niin päästäs hyvinki eteenpäin tän homman kanssa.

Kertoilen tässä sitä mukaa kun kurssi etenee, että miten meillä menee. Nähtäväksi jää miten meidän kurssin käy ja päästäänkö tavoitteeseen...