6.5. Maakuntamatkalla vol. II: Tenavat ulkoistettu

Täällä pohjoisessa on ollut niin kylmää ja märkää, että pieniä tenavia ei ole viitsinyt pihalle viedä ja omalla takapihalla on sen verran maa vielä märkää, että sitä raparallia ei kyllä halunnut aloittaa heti ensimmäisestä ulkoilusta :) Siispä kun säät vähänkään sallivat, pakattiin tiimi Pösöön ja karautettiin taas Kempele-cityyn maakuntamatkalle. Porukoitten takapiha oli osaksi sen verran kuiva, että siellä isojen tyttöjen "karjakarsinassa" saatettiin tenavien kanssa tutustua ulkomaailmaan.

Ekkana porukkaa vähän jännäsi kun oli hassuja hajuja ja ihmeellinen alusta. Kuitenkin kun koko poppoo oli saatu pihalle, niin alkoi paikkojen tarkistus ja pikkuhiljaa ralli kävi kovemmaksi ja kovemmaksi. Kaveria vedettiin hännästä, pyöritettiin nurmikolla, juostiin, vaanittiin ja haukuttiin kaverille jos se ei alkanu painiin. Myös heinän syönti oli ylde hubaa, vaikka sitä tyhmä emäntä vähän rajoittikin.

Ja koska ainahan ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella, niin ei aikaakaan kun ensimmäinen sankari puikahtaa aidan ali isommalle puolelle. Tosin tyyppi tuli kyllä samaa reittiä takaisinkin ennen kuin pelastusjoukot ehtivät kiertää ulkokautta ohjaamaan yksinäistä matkustajaa oikeaan suuntaan.

Reippaat tyypit myös syöpäsivät nappulamössöt pihalla ja päälle pissat ja kakat... sekä keskiverto riekunnat ja vesikuppiinki piti vähä pulahtaa.

Ruuan jälkeen pienten silmät rupesivat kuitenkin melko pian luppasemaan ja siirryimme sisätiloihin ottamaan pienet ettonet ja samalla valvova organisaatio nautti päivällistä. On se rankkaa pienelle vielä tuo ulkoilu kun on niin kamalasti kaikkea uutta ja ihmeellistä. Se imee mehut miehestä melko tarkkaan :D

Seuraavaa reissua odotellessa...

Maakuntamatkailua

Pennuilla on ikää jo 4,5 viikkoa ja tänään käytiin ensimmäistä kertaa autoilemassa. Ajettiin vanhempieni luo Kempeleeseen. Koko automatkan tenavat olivat hiljaa ja rauhallisesti, taisipa muutama jopa nukahtaakin. Tässä kuvassa ollaan juuri pakkauduttu autoon ja valmiina starttaamaan matkaan: Kun päästiin perille oli vuorossa seuraavaa uusi juttu, eli uudet maisemat. Valitettavasti keli oli niin huono koska vettä tuli kaatamalla, että ei päästy pihailemaan, vaan jouduttiin hengailemaan sisätiloissa, vaan eipä se meitä hidastanut.

Pojat paini ja nujusi pitkin nurkkia. Kiva hyökkäillä kaverin kimppuun, vetää kaveria hännästä ja juosta viipottaa tuhatta ja sataa karkuun kun kaveri lähtee hyökkäykseen.

Myös alustana olleen lehden kulmaa piti vähän maistaa, peittoja retuuttaa ja muutenkin riekkasta. Ei kyllä ollut ollenkaan jännitystä ilmassa, vaan kaikki olivat heti kuin kotonaanvaikka oli ihan uudet kulmat. Tosin ympärillä pörräsi tutut ihmiset ja karvakorvat, kun paikalla oli vanhempani, Hanna-sisko sekä tietty noi minun aikuiset koirat, eli Mani ja Aya.
Välillä meno äityi vallan hurjaksi ja pienet naskalihampaat ottivat kiinni siitä mikä kohdalle sattui. Sukkien raatelu oli erityisen mukavata :)

Ja kuten kunnon kyläpaikassa kuuluu olla, tälläkin vierailulla oli järjestetty virvoketarjoilu nappulamössön ja tissimaidon muodossa. Napa täynnä oli sitten hyvä ottaa pikku ettonet ja sen jälkeen jatkaa leikkimistä.

Seuraavaa reissua odotellessa...

Mahan seurantaa...

Tässäpä olisi vähän mahan kehitystä tämän prokkiksen aikana:

Ensimmäisessä kuvassa on vuorokausia takana vasta 16 ja vielä ei sivuprofiilista nää onko siellä mitään.
Sitten seuraavan kerran vuorokausia koossa 36 ja vähän alkaa ehkä olla jo jotakin nähtävissä.

Tässä seuraavassa mennän jo vuorokausilla 43 ja pienen pientä pömpötystä on jo havaittavissa. Harmi, kun en ottanut kuvaa ylhäältä päin, sillä ylhäältä katsoen vyötärön katoaminen näkyy selvemmin :)
Ja toistaiseksi viimeisen kuvan kohdalla mennään vuorokausia 50. Selkä on jo leveä kun sohvapöytä ja selkeä mahareppu löytyy jo. Se muutos edelliseen kuvaan on otettava huomioon, että ajelin tyypin mahakarvoista pitkät siivut pois, eli kaikki mikä näkyy on koiraa. Ei oo hoikkis enää ;) Minis pitää nykyään jo puntata auton kyytiin, kun hypätessä maha ottaa kiinni astinlautaan. No, ei enää kauaa..

Pentu-prokkis II: "Kun tarpeeksi säätää niin voi osua kohdalleen"

Nyt kun ollaan menossa jo puolen välin paremmalla puolella (ja ultra näytti elämää massussa) taitaa olla aiheellista pistää tämä sepustus nettiin. Toivotaan, että kaikki sujuu yhtä jouhevasti tästäkin eteenpäin. Meillä Laivakankaalla odotus jatkuu, mutta tässäpä teille siis vähän taustaa...

Projektin pääosissa espanjalainen hurmuri "Nacho" Good as Gold Anmalamual del Basaburua ja pieni, musta tykinkuula "Mani" Goldbear´s You Must Be Joking.

No niin, josko sitä alkaisi taas kirjoittamaan tätä blogiakin hieman useammin. Kirjoitan nämä asiat itselle varastoon ja jos joku ulkopuolinen näitä joskus blogista lukee, se tietää sitä, että ultrassa Manin mahasta on löytynyt muutakin kuin suolikaasua :)

Tätä Manin toista pentuetta on suunniteltu huolella jo oikeastaan siitä asti kun kaverin omille nimilleni sain, eli vajaa kaksi vuotta sitten. Lopun viimen kävi kuitenkin niin, että vaikka oletin suunnitelmien olevan hyvässä vaiheessa ja homman pulkassa, tulikin se kaamee kiire. Eli tällä kertaa Mani päätti aloittaa juoksunsa melkein kahta kuukautta etukäteen ja vielä niin kivasti, että oli reilun viikon ulkomaan näyttelyreissulla kaverini ja heidän koiransa kanssa ja sillä aikaa jossain vaiheessa on juoksut alkaneet.

Hain Manin siis kotiin päivällä ja illalla huomasin, että tyyppi lossuttaa takapuoltaan liian innokkaasti verrattuna normaalitilaan. Ei muuta kun paperit kehiin ja sieltähän tuli ihan reilusti verta, eli ei ollut epäilystäkään siitä, että oliko juoksu alkanut vai ei. Ensimmäinen reaktio oli "¤&*%&#&%**", eli vallan painokelvotonta kamaa etten sanos :) Mielessä kävi, että jos nyt on juoksu niin pitkällä, että ei enää ehditä saada kamaa niin homma siirtyy taas eteenpäin ja mun haaveeni kesäpennuista menee mönkään (ja kun berninarttu josta olin pentua kysellyt, jäi tyhjäksi niin ei ollut sitäkään tässä nyt "haittona"). Seuraavana päivänä konsultaatiopuhelu siementävälle lääkärille, joka onneksi osasi suhtautua asiaan erittäin rauhallisesti ja meinas, että ei tässä vielä hätää. Sovittiin millon varaan proge-aikaa ja verikoetulosten jälkeen sitten päätettäisiin siemennysajankohtaa. Pistin uroksen omistajalle varoitus-mailin, että tietäisi vähän varautua siihen, että meillä ollaan hyvissä ajoin ja kyselin samalla heidän aikatauluistaan, että onnistuuhan jos kiireellä pitää toimia. Onneksi uros oli sentään sovittu etukäteen valmiiksi.

Proge tuli ja tulos tuli. Sitten nostikin paniikin, uroksen omistaja ei ollut vastannut mulle. Ääk, jos ne onki jossain reissussa!! Noh, viimein sain uroksen omistajan langan päähän ja kävi ilmi, että oli saanut viestini, mutta ei ollut ehtinyt siihen vielä vastata kun olivat olleet näyttelyreissulla. Huh, nyt jo kuitenkin onneksi kotona.

Olin päättänyt, että Mani siemennetään PetVetissä Turussa. Miksi mennä muualle kun paraskin on käytettävissä ;) Tosin, esim se kissanomistaja pariskunta, joka oli yhtäaikaa klinikalla kun me, katto mua vähä himmeesti ku kuulivat, että Oulusta asti tultu Turkuun eläinlääkärille... ELL Tiina Illukka kun on kokenut näissä keinosiemennyshommissa ja sai vallan huikeita tuloksia edellisellä kerralla Manin ensimmäisessä pentueessa kun tuloksena oli pakasteella 8 potraa pentua. Noh, sinne siis suunnattiin kun oli päivä sovittu ja uroksen tavara matkalla kohti Turkua. Itse sperman tilaus kävi kun verkkokaupasta ikään :) Lähettävä pää hoiti homman kokemuksella ja ammattitaidolla aikataulussaan (ja nyt olikin pikaiset vastaukset maileihin kun olimme molemmat, sekä minä että uroksen omistaja, mailin äärellä tapahtumapäivänä). 28.1. aamulla pikkasen klo 9 jälkeen köröttelimme karvakorvien kanssa hakemaan pientä pakettia fedexin käyttämän jakelufirman toimistolta Turusta. Matkaan oli startattu jo puolen yön tienoilla, mutta vielä tässä vaiheessa ei väsyttänyt ollenkaan. Jännäs vaan ihan sikana!
Paketti kainaloon ja kohti PetVetiä. Manilla alkoi olla jo nälkä kun päästiin klinikalle ja vähän ennen kun piti lähtä tohtorin pakeille, pikku-nöffillä tuli yökkä kun oli niiiiiin kamala nälkä (siis saanu viimeks iltaruuan klo 21). Pikkasen aikaa piti vielä kärvistellä ennen aamupalaa kun siemenet kaivettiin paketista, toimitettiin oikeaan osoitteeseen ja tyypistä otettiin vielä varmuudeksi proge. Urheasti mun pieni, musta eläin seisoi pöydällä kun lääkäri-täti roplas hanuria. Jopa verikokeen otto saatiin suoritettua ilman nöffin normaalia teatraalista huutoa, ihan siinä keskellä tutkimuspöytää seisten. On se helppoa kun sen osaa.

Sitten ei muuta kun odottamaan. Koirille tietenkin aamupala ja itsekin kaveria moikkaamaan ja syömään, samalla kun odoteltiin progen tuloksia. Nälkähän tuo alkoi olla jo itsekullakin. Kun lääkäri lopulta soitteli tuloksia, oli tieto, että proget oli ok lukemissa ja siemennyspäivä oikein. Tavaraa oli niin reilusti, että päätettiin kuitenkin illalla vielä ennen klinikan sulkeutumista tuikata toinen satsi sisään ihan vaan varmuuden vuoksi ja eipä sillä olis muutakaan tehny. Ei sitä kannattanu lavuaariin kaataa kun on Espanjasta asti tilattu. Me olimme karvakorvien kanssa jokatapauksessa jäämässä yöksi Turkuun ja lähdössä vasta aamulla ajamaan kotia kohti, joten samapa tuo oli käydä vielä illasta.

Olin jo etukäteen varannut meille majoituksen Best Western Seaportista Turun satamasta. Ollaan oltu karva-tiimillä siinä aikaisemminkin ja hyvä paikka (jopa koirille oli oma pieni "aamupala"). Ayalla oli vaan toho päällä ja meillä meinas käydä köpelösti portaissa kun neiti touhotti niin, että tassu luiskahti portaiden rakoon, berni nurin ja huutohan siitä pääsi. No se ei tosin tyypin vauhtia hidastanu, vaikkakin seuraavana aamuna oli vähä kankeutta.
Aamulla startattiin matka kohti pohjosta ja kaamee jännääminen saatto alkaa... ja tässä sitä nyt ollaan. Kun tätä kirjoitan, on vielä viikko ultraan. Mani on ollut melko väsynyt ja tosi mukavuuden haluinen. Olen yrittänyt seurata josko olisi jotain merkkejä tiineydestä, mutta ota tosta sitte selvää. Viikonpäästä tiedätään tuottiko hermoilu tulosta vai tuliko vaan emännälle yks vatsahaava ja Manilla niin maan kallis pieru ;) Ja sittenhän se jännitys vasta alkaakin...