Wednesday, May 12, 2010

6.5. Maakuntamatkalla vol. II: Tenavat ulkoistettu

Täällä pohjoisessa on ollut niin kylmää ja märkää, että pieniä tenavia ei ole viitsinyt pihalle viedä ja omalla takapihalla on sen verran maa vielä märkää, että sitä raparallia ei kyllä halunnut aloittaa heti ensimmäisestä ulkoilusta :) Siispä kun säät vähänkään sallivat, pakattiin tiimi Pösöön ja karautettiin taas Kempele-cityyn maakuntamatkalle. Porukoitten takapiha oli osaksi sen verran kuiva, että siellä isojen tyttöjen "karjakarsinassa" saatettiin tenavien kanssa tutustua ulkomaailmaan.
Ekkana porukkaa vähän jännäsi kun oli hassuja hajuja ja ihmeellinen alusta. Kuitenkin kun koko poppoo oli saatu pihalle, niin alkoi paikkojen tarkistus ja pikkuhiljaa ralli kävi kovemmaksi ja kovemmaksi. Kaveria vedettiin hännästä, pyöritettiin nurmikolla, juostiin, vaanittiin ja haukuttiin kaverille jos se ei alkanu painiin. Myös heinän syönti oli ylde hubaa, vaikka sitä tyhmä emäntä vähän rajoittikin.
Ja koska ainahan ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella, niin ei aikaakaan kun ensimmäinen sankari puikahtaa aidan ali isommalle puolelle. Tosin tyyppi tuli kyllä samaa reittiä takaisinkin ennen kuin pelastusjoukot ehtivät kiertää ulkokautta ohjaamaan yksinäistä matkustajaa oikeaan suuntaan.

Reippaat tyypit myös syöpäsivät nappulamössöt pihalla ja päälle pissat ja kakat... sekä keskiverto riekunnat ja vesikuppiinki piti vähä pulahtaa.


Ruuan jälkeen pienten silmät rupesivat kuitenkin melko pian luppasemaan ja siirryimme sisätiloihin ottamaan pienet ettonet ja samalla valvova organisaatio nautti päivällistä. On se rankkaa pienelle vielä tuo ulkoilu kun on niin kamalasti kaikkea uutta ja ihmeellistä. Se imee mehut miehestä melko tarkkaan :D
Seuraavaa reissua odotellessa...

Sunday, May 2, 2010

Maakuntamatkailua

Pennuilla on ikää jo 4,5 viikkoa ja tänään käytiin ensimmäistä kertaa autoilemassa. Ajettiin vanhempieni luo Kempeleeseen. Koko automatkan tenavat olivat hiljaa ja rauhallisesti, taisipa muutama jopa nukahtaakin. Tässä kuvassa ollaan juuri pakkauduttu autoon ja valmiina starttaamaan matkaan: Kun päästiin perille oli vuorossa seuraavaa uusi juttu, eli uudet maisemat. Valitettavasti keli oli niin huono koska vettä tuli kaatamalla, että ei päästy pihailemaan, vaan jouduttiin hengailemaan sisätiloissa, vaan eipä se meitä hidastanut.
Pojat paini ja nujusi pitkin nurkkia. Kiva hyökkäillä kaverin kimppuun, vetää kaveria hännästä ja juosta viipottaa tuhatta ja sataa karkuun kun kaveri lähtee hyökkäykseen.

Myös alustana olleen lehden kulmaa piti vähän maistaa, peittoja retuuttaa ja muutenkin riekkasta. Ei kyllä ollut ollenkaan jännitystä ilmassa, vaan kaikki olivat heti kuin kotonaanvaikka oli ihan uudet kulmat. Tosin ympärillä pörräsi tutut ihmiset ja karvakorvat, kun paikalla oli vanhempani, Hanna-sisko sekä tietty noi minun aikuiset koirat, eli Mani ja Aya.
Välillä meno äityi vallan hurjaksi ja pienet naskalihampaat ottivat kiinni siitä mikä kohdalle sattui. Sukkien raatelu oli erityisen mukavata :)
Ja kuten kunnon kyläpaikassa kuuluu olla, tälläkin vierailulla oli järjestetty virvoketarjoilu nappulamössön ja tissimaidon muodossa. Napa täynnä oli sitten hyvä ottaa pikku ettonet ja sen jälkeen jatkaa leikkimistä.

Seuraavaa reissua odotellessa...

Monday, March 22, 2010

Mahan seurantaa...

Tässäpä olisi vähän mahan kehitystä tämän prokkiksen aikana:

Ensimmäisessä kuvassa on vuorokausia takana vasta 16 ja vielä ei sivuprofiilista nää onko siellä mitään.
Sitten seuraavan kerran vuorokausia koossa 36 ja vähän alkaa ehkä olla jo jotakin nähtävissä.

Tässä seuraavassa mennän jo vuorokausilla 43 ja pienen pientä pömpötystä on jo havaittavissa. Harmi, kun en ottanut kuvaa ylhäältä päin, sillä ylhäältä katsoen vyötärön katoaminen näkyy selvemmin :)
Ja toistaiseksi viimeisen kuvan kohdalla mennään vuorokausia 50. Selkä on jo leveä kun sohvapöytä ja selkeä mahareppu löytyy jo. Se muutos edelliseen kuvaan on otettava huomioon, että ajelin tyypin mahakarvoista pitkät siivut pois, eli kaikki mikä näkyy on koiraa. Ei oo hoikkis enää ;) Minis pitää nykyään jo puntata auton kyytiin, kun hypätessä maha ottaa kiinni astinlautaan. No, ei enää kauaa..

Friday, March 5, 2010

Pentu-prokkis II: "Kun tarpeeksi säätää niin voi osua kohdalleen"

Nyt kun ollaan menossa jo puolen välin paremmalla puolella (ja ultra näytti elämää massussa) taitaa olla aiheellista pistää tämä sepustus nettiin. Toivotaan, että kaikki sujuu yhtä jouhevasti tästäkin eteenpäin. Meillä Laivakankaalla odotus jatkuu, mutta tässäpä teille siis vähän taustaa...

Projektin pääosissa espanjalainen hurmuri "Nacho" Good as Gold Anmalamual del Basaburua ja pieni, musta tykinkuula "Mani" Goldbear´s You Must Be Joking.


No niin, josko sitä alkaisi taas kirjoittamaan tätä blogiakin hieman useammin. Kirjoitan nämä asiat itselle varastoon ja jos joku ulkopuolinen näitä joskus blogista lukee, se tietää sitä, että ultrassa Manin mahasta on löytynyt muutakin kuin suolikaasua :)

Tätä Manin toista pentuetta on suunniteltu huolella jo oikeastaan siitä asti kun kaverin omille nimilleni sain, eli vajaa kaksi vuotta sitten. Lopun viimen kävi kuitenkin niin, että vaikka oletin suunnitelmien olevan hyvässä vaiheessa ja homman pulkassa, tulikin se kaamee kiire. Eli tällä kertaa Mani päätti aloittaa juoksunsa melkein kahta kuukautta etukäteen ja vielä niin kivasti, että oli reilun viikon ulkomaan näyttelyreissulla kaverini ja heidän koiransa kanssa ja sillä aikaa jossain vaiheessa on juoksut alkaneet.




Hain Manin siis kotiin päivällä ja illalla huomasin, että tyyppi lossuttaa takapuoltaan liian innokkaasti verrattuna normaalitilaan. Ei muuta kun paperit kehiin ja sieltähän tuli ihan reilusti verta, eli ei ollut epäilystäkään siitä, että oliko juoksu alkanut vai ei. Ensimmäinen reaktio oli "¤&*%&#&%**", eli vallan painokelvotonta kamaa etten sanos :) Mielessä kävi, että jos nyt on juoksu niin pitkällä, että ei enää ehditä saada kamaa niin homma siirtyy taas eteenpäin ja mun haaveeni kesäpennuista menee mönkään (ja kun berninarttu josta olin pentua kysellyt, jäi tyhjäksi niin ei ollut sitäkään tässä nyt "haittona"). Seuraavana päivänä konsultaatiopuhelu siementävälle lääkärille, joka onneksi osasi suhtautua asiaan erittäin rauhallisesti ja meinas, että ei tässä vielä hätää. Sovittiin millon varaan proge-aikaa ja verikoetulosten jälkeen sitten päätettäisiin siemennysajankohtaa. Pistin uroksen omistajalle varoitus-mailin, että tietäisi vähän varautua siihen, että meillä ollaan hyvissä ajoin ja kyselin samalla heidän aikatauluistaan, että onnistuuhan jos kiireellä pitää toimia. Onneksi uros oli sentään sovittu etukäteen valmiiksi.


Proge tuli ja tulos tuli. Sitten nostikin paniikin, uroksen omistaja ei ollut vastannut mulle. Ääk, jos ne onki jossain reissussa!! Noh, viimein sain uroksen omistajan langan päähän ja kävi ilmi, että oli saanut viestini, mutta ei ollut ehtinyt siihen vielä vastata kun olivat olleet näyttelyreissulla. Huh, nyt jo kuitenkin onneksi kotona.




Olin päättänyt, että Mani siemennetään PetVetissä Turussa. Miksi mennä muualle kun paraskin on käytettävissä ;) Tosin, esim se kissanomistaja pariskunta, joka oli yhtäaikaa klinikalla kun me, katto mua vähä himmeesti ku kuulivat, että Oulusta asti tultu Turkuun eläinlääkärille... ELL Tiina Illukka kun on kokenut näissä keinosiemennyshommissa ja sai vallan huikeita tuloksia edellisellä kerralla Manin ensimmäisessä pentueessa kun tuloksena oli pakasteella 8 potraa pentua. Noh, sinne siis suunnattiin kun oli päivä sovittu ja uroksen tavara matkalla kohti Turkua. Itse sperman tilaus kävi kun verkkokaupasta ikään :) Lähettävä pää hoiti homman kokemuksella ja ammattitaidolla aikataulussaan (ja nyt olikin pikaiset vastaukset maileihin kun olimme molemmat, sekä minä että uroksen omistaja, mailin äärellä tapahtumapäivänä). 28.1. aamulla pikkasen klo 9 jälkeen köröttelimme karvakorvien kanssa hakemaan pientä pakettia fedexin käyttämän jakelufirman toimistolta Turusta. Matkaan oli startattu jo puolen yön tienoilla, mutta vielä tässä vaiheessa ei väsyttänyt ollenkaan. Jännäs vaan ihan sikana!
Paketti kainaloon ja kohti PetVetiä. Manilla alkoi olla jo nälkä kun päästiin klinikalle ja vähän ennen kun piti lähtä tohtorin pakeille, pikku-nöffillä tuli yökkä kun oli niiiiiin kamala nälkä (siis saanu viimeks iltaruuan klo 21). Pikkasen aikaa piti vielä kärvistellä ennen aamupalaa kun siemenet kaivettiin paketista, toimitettiin oikeaan osoitteeseen ja tyypistä otettiin vielä varmuudeksi proge. Urheasti mun pieni, musta eläin seisoi pöydällä kun lääkäri-täti roplas hanuria. Jopa verikokeen otto saatiin suoritettua ilman nöffin normaalia teatraalista huutoa, ihan siinä keskellä tutkimuspöytää seisten. On se helppoa kun sen osaa.




Sitten ei muuta kun odottamaan. Koirille tietenkin aamupala ja itsekin kaveria moikkaamaan ja syömään, samalla kun odoteltiin progen tuloksia. Nälkähän tuo alkoi olla jo itsekullakin. Kun lääkäri lopulta soitteli tuloksia, oli tieto, että proget oli ok lukemissa ja siemennyspäivä oikein. Tavaraa oli niin reilusti, että päätettiin kuitenkin illalla vielä ennen klinikan sulkeutumista tuikata toinen satsi sisään ihan vaan varmuuden vuoksi ja eipä sillä olis muutakaan tehny. Ei sitä kannattanu lavuaariin kaataa kun on Espanjasta asti tilattu. Me olimme karvakorvien kanssa jokatapauksessa jäämässä yöksi Turkuun ja lähdössä vasta aamulla ajamaan kotia kohti, joten samapa tuo oli käydä vielä illasta.




Olin jo etukäteen varannut meille majoituksen Best Western Seaportista Turun satamasta. Ollaan oltu karva-tiimillä siinä aikaisemminkin ja hyvä paikka (jopa koirille oli oma pieni "aamupala"). Ayalla oli vaan toho päällä ja meillä meinas käydä köpelösti portaissa kun neiti touhotti niin, että tassu luiskahti portaiden rakoon, berni nurin ja huutohan siitä pääsi. No se ei tosin tyypin vauhtia hidastanu, vaikkakin seuraavana aamuna oli vähä kankeutta.
Aamulla startattiin matka kohti pohjosta ja kaamee jännääminen saatto alkaa... ja tässä sitä nyt ollaan. Kun tätä kirjoitan, on vielä viikko ultraan. Mani on ollut melko väsynyt ja tosi mukavuuden haluinen. Olen yrittänyt seurata josko olisi jotain merkkejä tiineydestä, mutta ota tosta sitte selvää. Viikonpäästä tiedätään tuottiko hermoilu tulosta vai tuliko vaan emännälle yks vatsahaava ja Manilla niin maan kallis pieru ;) Ja sittenhän se jännitys vasta alkaakin...

Thursday, January 15, 2009

Uusi vuosi, uudet kujeet...


Vai kuinkas tää nyt menikään...

Nyt on siis aloitettu vuosi 2009 ja samalla tavallahan tuo uhkaa lähteä etenemään kun viimeksikin, eli koiranäyttelyitä, treenejä ja jossakin välissä vähän jotain opiskelun tynkääki. Tuo meidän varsinaisten sivujen päivitys nyt vähä laahaa, kun meni kone vaihtoon ja mä en muista salasanoja, että pääsisin lataamaan päivityksiä nettiin. Ja piti vielä vaihtaa kotisivujen tekoon käyttämäni ohjelma toiseen, et niiden päivitysten tekeminenki vie vähä enemmän aikaa, mut kirjottelen vaikka välillä tänne blogiin kunhan muistan.

Kajaanissa tietty käytiin kun sehän aloittaa aina näyttelyvuoden, vaikka tähän mennessä ei siellä oo vielä kertaakaan kukaan omista koirista pärjänny, niin joka vuosi sinne kuitenki mennään. Nyt kun Aya on jo jääny osa-aikaselle eläkkeelle noista näyttelyjutuista, reissataan me Mini-Manin kanssa. Oli kuulkaas hassua kattoa berni-kehää ku ei tarvinnu huolehtia omaa koiraa kehään :) Kyllä kai tähän tottuu... Minis kävi kehässä pyörähtämässä Sarin kanssa ja olin kyllä ihan yllättyny, että neiti sai erin:n,. Tuomari rullaili kylkiä siihen malliin, että liikaa vararengasta on kertyny ja sitte ku vielä tuomarin mielestä hampaisto oli harva, niin olin jo pakkaamassa kamppeita, että sininen nauha sieltä varmaan tulee. No, saa kyllä olla erittäin tyytyväinen tulokseen avo eri2, pn4, vara-cacib. Ja Mani muisti suurin piirtein käyttäytyä. Mitä nyt vähä piti pistää ranttaliski ja hyppelehtiä kesken juoksun ku ei olis enää hotsittanu juosta rinkiä ympäri :-P No, tästä se lähtee. Muutamat kekkerit on jo suunniteltu ja lisää keikkakalenteria tuunataan kunhan tuomaritiedot julkaistaan.

Eilen (14.1.) käytiin tiimin kanssa pitkästä aikaa tokoileen hallilla. Nyt kun vedän ryhmää keskiviikkoiltaisin, on helppoa ottaa omat koirat mukaan ja treenata niitä siinä sitte oman ryhmän jälkeen (kumma ku hallilla ei oo kauheesti ruuhkaa varauksissa klo 22-23 ;) ). Ja olihan taas menoa ja meininkiä...

Ekaks toin Manin halliin. Neiti oli heti jyvällä mitä tässä nyt haetaan. Otettiin vähä seuraamista alkuun lämmittelyksi. Sit alettiin treenaamaan pysähtymistä samalla tyylillä kun Aya opetteli sillä nöffien toko-kurssilla. Pikkasen oli pikkumusta alkuun pihalla. Onneks melko rivakkaan hoksasi heittämisen idean, mutta sen makupalan löytämisessä on vielä toivomisen varaa. Menee vielä ihan kauheeks nuuhkimisek, ku ei osaa kattoo mihin se nakkipala lens. Kokeiltiin myös vähä muistutella agiliitoo pikkusen päähän. Manillahan on ollu hyppy-ongelma. Este kun väistää edestä jos vaan juoksee päin, niin nöhvi ei aina muista/viitti/hoksaa/kerkee hypätä. Nyt alotettiin ihan matalalla esteellä ja pykälä pykälältä nostettiin lähemmäs maxi-korkeutta. Ja voin sanoo, että hyvin hyppäs! Mun pitää vaan muistaa, että en karjase hyppy-käskyä liian aikasin, sillä nöhvi hyppää sillon ku käsky käy. Muutaman kerran annoin käskyn liian aikasin ja kaveri yrittää sellasta hurjaa kamikaze-loikkaa, joka lähes aina päätty niin, että takajalat veti riman alas ku ei pituus riittäny. Ku tän hoksasin, saatiin monta onnistunutta suoritusta. Otettiin myös vähä puomi-hyppy yhdistelmää ja ihan kivasti meni. Kyllä se lomalainenkin muistaa mistä oli kyse.

Seuraavaks otin sitte Ayan halliin ja voi elämä sitä räjähtävää intoa mitä toi pieni eläin oli kehittäny ittelleen siellä autossa odotellessa. Kontakti oli ihan ilmiömäistä, mutta käskyjen kuuntelu ei ollukkaan ihan niin tarkkaa. Kaveri teki kaiken ihan sata lasissa, mutta ei ihan koko aikaa kuunnellu mitä käskettiin :) Pitäs löytää sellanen kauhun tasapaino, että olis vauhtia, mutta muistas myös kuunnella. Otettiin tosiaan seuraamista pitempiä pätkiä, meni ihan ok. Sitte aattelin, että kokeillaas liikkeestä istumista. Aya oli niin ku ei ikinä olis kuullukkaan mitään mistään istumisesta. Aina vaan löi maate. Kokeilin istumisen vahvistamista naksullaki, mutta hallissa kaiku niin hassusti, että Aya aina rupes pälyileen, et mistä se naksaus tuli. No, kotitreeninä jatketaan sitä istumisen, maahanmenon ja seisomisen erottamisen harjottelua. A kokeili kanssa vähä agia ja voi elämä mitä meininkiä. Esteethän oli ihan yyber kivoja ja Aya olis tehny kaikki esteet nyt heti ja ihan sata lasissa. Etenki se hallin perällä oleva A-este veti berniä puoleensa ku magneetti (sinne ei siis tällä kertaa menty sitte ollenkaan). Otettiin ensin putkee muutama kerta ja ku kaveri rupes meneen sinne kivasti, lisäsin ennen putkea hypyn. Vielä ku toi koira kuuntelis mitä mä siltä haluan niin olis ihan bueno. Ensimmäisellä yrittämällä hyppäs hypyn (riman korkeus ehkä katu-uskottava 20cm) ja sen jälkeen hyppäs putken yli, kahdesti. Uudella yrityksellä jarrutin menoa ennen putkee ja ohjasin A:n ihan putken suulle, voila! siellä lepää! Eli A:n ongelman ydin on siinä, että ei kuunnella mitä käsketään vaan juostaan menemään niin paljo ku kintuista lähtee (ja siinä välillä hypitään sellasia varsa-loikkia joka suuntaan). Otin vielä muutaman kerran noita kahta estettä ja käänsin sitte putken 90 asteen kulmaan ja putkesta vielä puomille. Hyppy-putki-puomi kombo menee ok jos muistaa jarruttaa AINA esteeltä tultaessa ja tiukalla kontaktilla ohjaa koiran seuraavalle esteelle. Kaukaa ohjaaminen ei A:lla tuu kyseeseen ollenkaan. Vauhtia on koiran taitoihin nähden ihan liikaa. Puomi-putki-hyppy oliki sitte yllättävn paljo hankalempi. Sitä viimestä hyppyä ei kertakaikkiaan voinu tehä, ei sitte millään. No, A:lle nää muutamat agi-pätkät on enemmän mielen virkistystä ku totista agia, ku ei tuolla koskaan mihinkään kisaamaan olla menossa. Ennen kotiin lähtöä otin vielä vähän seisomista. Ruskee makupala ja vihreä tekonurmi, ei hyvä yhdistelmä. Ei tahtonu löytyä makupalat. Puolen tunnin jälkeen Ayallaki alko olla enin tohotus pois ja muisti pikkasen kuunnellakki. Otettiin loppuun vielä pikkanen seuruu -osuus ja siitä iso palkka ja kotiin.

Kyllä oli muuten väsynyttä porukkaa ku kotiin päästiin :) Kuorsaus kuulu jokaisen tessun suunnalta. Ritaki retkotti kylellään, vaikka ei treeneissä ollukkaan, mutta kävi päivällä Pimu-lansun ja meidän Minin kanssa hömppäämässä, niin veteraanille riittää jo tollaset lumi-hömpät ja sen päälle voi levyttääki sitte lopun päivää. Varsinki ku pakkasta oli yli -20 ja tänään taitaa olla vielä tiukempi keli, et me jatketaan kuorsausta lämpimissä sisätiloissa.
Seuraavaan kertaan!
-Team Pepperita´s

Sunday, November 2, 2008

Toinen päivä tokoa

Tänään (siis sunnuntaina, siltä varalta, että jos päivä kerkee vaihtua ennen ku saan tän tekstin julkastua) oli taas toko-treenit. Yritän pikaseen kirjotella tähän mitä tänään tehtiin. Tällä kertaa ekaks otettiin kertausta pysähtymisestä. Ayalla alkaa olla jo melko hyvin hoksattuna, et se makupala lentää taakse ku tulee seiso-käsky. Muutaman kerran tein jo hämyjäki, mutta vaatii sen kolme, neljä oikeeta ensin ja sit perään hämyn, niin onnistuu, mut pitää saada tosi hyviä suorituksia alle ettei jätä pysähtymättä hämylle. Treenataan viikolla lisää heittelyitä ja otetaan aina joskus joku hämy väliin.

Sit harjoteltiin myös luoksepäästävyyttä silleen, että pareittain toisen koiran ohjaaja kävi ihan vaan kääntymässä edessä ja koiran piti pysyä paikallaan. Tää oli Ayalle suht helppo.

Seisomis-treeniä jatkettiin seisomisen keston harjottelulla. Tarkotus oli saada koira koomaan niin, että se vaan tuijottaisi edessä olevaa palkkaa, eikä lähtisi liikkumaan. Ohjaaja otti Ayan jolla näytti (ja täytyy sanoa, että mulla oli omat epäilyni tästä kokeilusta monessakin suhteessa). Oli tosi mahtava nähdä kuinka oma koira osaa kun on ohjaaja joka osaa. Ei se ihan toivoton tapaus kai sit kuitenkaan oo... Tota paikallaa seisomista pitää treenailla kanssa kotona. Tavotteena olis siis, että koira ei lähti missään kohtaa mun luo hakemaan palkkaa ja vaikka mä olisinkin koiran luona niin palkka tulis muualta. Ihan kokeilemisen arvonen juttu, varsinkin kun meillä on ollu ongelmana se perään hiipiminen. Katotaan josko jo ens viikonloppuna voitas yhdistää näitä seisomis-harjotuksia.

Otettiin myös pikkasen paikallaoloa. Voi olla, että Ayan kanssa olis paras vaan treenata sitkeästi takapalkalla. Kokeillaan nyt viikko jankata tällä tyyliä ja katotaan miten käy. Halli on niin pieni, että siellä ei kauheen kauas pääse, että ei saa testattua sitä mitä käy takapalkan kanssa ku matka pitenee, mutta kotona tää onnistuu varmaan ainaki ulkona ja sit pitää kattoa josko onnistus käydä hallilla Roissa joku päivä. Loppun otettiin vielä pikkasen juoksentelua, että jäi kiva fiilis. Meillä on paljo treenattavaa ens viikolle ja katotaan mitä ehditään saada kotona aikaseks...

Treenien jälkeen käytiin vielä Studio J.Ollilalla kuvaamassa Ayaa. Mukaan olin napannu joitain Ayan palkintoja ja nekin pääsivät kuvaan. Mielenkiinnolla odotan minkälaisia hienoja kuvia Teija saa tällä kertaa aikaan meidän neidistä. Otettiin Manistaki pari kuvaa... ulkona tosin. Kattotaan jos niistä onnistu ykskään niin voi olla, että niitä otoksia on nähtävissä sitte ehkä jopa NF-uutisissa. Nyt tarvii lähtä kuorsaamaan ku huomenna lähden ajeleen kotia kohti, eli Roihin taas viikoks.

Saturday, November 1, 2008

Se on talavi ny!

Eilen lähdettiin Rovaniemeltä ajeleen kohti Oulua, ku oli nöffi-toko viikonloppu. Kotona oli pari astetta pakkasta eikä hiutaleen hiutaletta lunta. Päästiin johonki Iin seutuville niin sato jo niin hurjasti, että sai ajella ihan kieli keskellä suuta. Nyt on ihanasti maa valkeena ja ainaki 10 cm lunta. Huomenna pitää ottaa muutama kuva aamusta, että on todistusaineistoo, että ainaki kerran tälle vuotta on lunta ollu. Rovaniemellä ei kuuleman mukaan oo edelleenkään lunta...

Sitte siihen nöffi-tokoon. Mun nöhvinihän haisee edelleen mädäntyneelle sillille (vaikka mä sen eilen pesin) joten Manin kanssa tokoileen ei oo nyt asiaa. Kun kerran olen kurssille ilmoittautumut niin ajattelin sitte ottaa varamiehen käyttöön ja Ayasta tuli nyt mukumuka-nöffi.
Tämä pieni, iloinen eläin oli nyt sitte tänään ensimmäistä kertaa treeneissä ActiveDogin hallilla ja kuten arvata saattaa, kävi niiiiiin kierroksilla, että ei tahtonu nahkossaan pysyä. Ekana otettiin maahanmenoa. Ayan piti tehä ihan liikkeen omaisesti. Mä ehkä itte varmistelin liikaa ja hiljensin vauhtia ja vähä jopa annoin vartaloapuja, joten neiti istu sitte ensin ja meni maahan vasta sitte. Nou, ei tätä hommaa näin tehä. Pitää nyt kotona kokeilla ihan ilman apuja ku kaveri osaa sen, mutta miks ei nyt tehny??? Ei mitään tietoo.

Seuraava ohjelmassa oli vasemmalle kääntyminen. Edellisellä kerralla olivat treenanneet pyörähtämistä sivulla. Aya pyörähtää yhtä sulavasti ku kaks metrinen kakkos-nelonen... Vasemmalle käännös ei oo ikinä ollu meidän vahvimpia juttuja. Monesti neiti jää alle ku ei hoksaa, että nyt käännytään. Saatiin hyviä kikkoja miten asiaa voidaan treenata. Kokeillaan josko me jotain opittas.

Otettiin myös luoksetuloa. Opeteltiin ihan uudella tavalla ohijuoksua. Palkka lautaselle ohjaajan taakse ja koira saa juosta sitte suoraan lautaselle ohjaajan ohi. Tästä pitäs sitte jalostaa ajan kanssa hieno takapuolen käyttöä hyödyntävä luoksetulon loppuasento. Vauhtia Ayalla on ihan ok, mutta katotaan miten käy sen lopetuksen kanssa nyt ku aletaan ottaan suoraan viereen. Miks turhaan opettaa sitä eteen ku siinä vaan on yks mahdollisuus enemmän mokata.

Vimppana aloteltiin pysähtymistä. Ayalla ei pysähdys oo koskaan ollu ihan lukkojarrutus-tyylistä joten alettiin ihan alusta kokeileen makupalaa heittämällä. Kaks blondia (piilosellaista, tietty...) pistetään asialle niin, eihän siitä mitään tuu. Ohjaajan piti ihan tasuusta pitäen näyttää miten piti tehä. No, kyllä se Aya melko äkkiä hoksas, että makkara lentää ja sitä kannattaa odottaa. Ihan erilainen pysähdys jo näillä muutamilla toistoilla saatiin aikaseks. Paljo terävämpi ja nopeempi. Nyt vaan lisää treeniä ja treeniä ja treeniä... Huomenna on seuraava kerta, niin pitää illalla jo kokeilla muistuuko mieleen mitä on tänään opeteltu. Niin rankkaa oli tuo treenaus, että nyt pikku-A vetää sikeitä keskellä lattiaa. Ehkä tää vielä tästä...