Uusi vuosi, uudet kujeet...

Vai kuinkas tää nyt menikään...

Nyt on siis aloitettu vuosi 2009 ja samalla tavallahan tuo uhkaa lähteä etenemään kun viimeksikin, eli koiranäyttelyitä, treenejä ja jossakin välissä vähän jotain opiskelun tynkääki. Tuo meidän varsinaisten sivujen päivitys nyt vähä laahaa, kun meni kone vaihtoon ja mä en muista salasanoja, että pääsisin lataamaan päivityksiä nettiin. Ja piti vielä vaihtaa kotisivujen tekoon käyttämäni ohjelma toiseen, et niiden päivitysten tekeminenki vie vähä enemmän aikaa, mut kirjottelen vaikka välillä tänne blogiin kunhan muistan.

Kajaanissa tietty käytiin kun sehän aloittaa aina näyttelyvuoden, vaikka tähän mennessä ei siellä oo vielä kertaakaan kukaan omista koirista pärjänny, niin joka vuosi sinne kuitenki mennään. Nyt kun Aya on jo jääny osa-aikaselle eläkkeelle noista näyttelyjutuista, reissataan me Mini-Manin kanssa. Oli kuulkaas hassua kattoa berni-kehää ku ei tarvinnu huolehtia omaa koiraa kehään :) Kyllä kai tähän tottuu... Minis kävi kehässä pyörähtämässä Sarin kanssa ja olin kyllä ihan yllättyny, että neiti sai erin:n,. Tuomari rullaili kylkiä siihen malliin, että liikaa vararengasta on kertyny ja sitte ku vielä tuomarin mielestä hampaisto oli harva, niin olin jo pakkaamassa kamppeita, että sininen nauha sieltä varmaan tulee. No, saa kyllä olla erittäin tyytyväinen tulokseen avo eri2, pn4, vara-cacib. Ja Mani muisti suurin piirtein käyttäytyä. Mitä nyt vähä piti pistää ranttaliski ja hyppelehtiä kesken juoksun ku ei olis enää hotsittanu juosta rinkiä ympäri :-P No, tästä se lähtee. Muutamat kekkerit on jo suunniteltu ja lisää keikkakalenteria tuunataan kunhan tuomaritiedot julkaistaan.

Eilen (14.1.) käytiin tiimin kanssa pitkästä aikaa tokoileen hallilla. Nyt kun vedän ryhmää keskiviikkoiltaisin, on helppoa ottaa omat koirat mukaan ja treenata niitä siinä sitte oman ryhmän jälkeen (kumma ku hallilla ei oo kauheesti ruuhkaa varauksissa klo 22-23 ;) ). Ja olihan taas menoa ja meininkiä...

Ekaks toin Manin halliin. Neiti oli heti jyvällä mitä tässä nyt haetaan. Otettiin vähä seuraamista alkuun lämmittelyksi. Sit alettiin treenaamaan pysähtymistä samalla tyylillä kun Aya opetteli sillä nöffien toko-kurssilla. Pikkasen oli pikkumusta alkuun pihalla. Onneks melko rivakkaan hoksasi heittämisen idean, mutta sen makupalan löytämisessä on vielä toivomisen varaa. Menee vielä ihan kauheeks nuuhkimisek, ku ei osaa kattoo mihin se nakkipala lens. Kokeiltiin myös vähä muistutella agiliitoo pikkusen päähän. Manillahan on ollu hyppy-ongelma. Este kun väistää edestä jos vaan juoksee päin, niin nöhvi ei aina muista/viitti/hoksaa/kerkee hypätä. Nyt alotettiin ihan matalalla esteellä ja pykälä pykälältä nostettiin lähemmäs maxi-korkeutta. Ja voin sanoo, että hyvin hyppäs! Mun pitää vaan muistaa, että en karjase hyppy-käskyä liian aikasin, sillä nöhvi hyppää sillon ku käsky käy. Muutaman kerran annoin käskyn liian aikasin ja kaveri yrittää sellasta hurjaa kamikaze-loikkaa, joka lähes aina päätty niin, että takajalat veti riman alas ku ei pituus riittäny. Ku tän hoksasin, saatiin monta onnistunutta suoritusta. Otettiin myös vähä puomi-hyppy yhdistelmää ja ihan kivasti meni. Kyllä se lomalainenkin muistaa mistä oli kyse.

Seuraavaks otin sitte Ayan halliin ja voi elämä sitä räjähtävää intoa mitä toi pieni eläin oli kehittäny ittelleen siellä autossa odotellessa. Kontakti oli ihan ilmiömäistä, mutta käskyjen kuuntelu ei ollukkaan ihan niin tarkkaa. Kaveri teki kaiken ihan sata lasissa, mutta ei ihan koko aikaa kuunnellu mitä käskettiin :) Pitäs löytää sellanen kauhun tasapaino, että olis vauhtia, mutta muistas myös kuunnella. Otettiin tosiaan seuraamista pitempiä pätkiä, meni ihan ok. Sitte aattelin, että kokeillaas liikkeestä istumista. Aya oli niin ku ei ikinä olis kuullukkaan mitään mistään istumisesta. Aina vaan löi maate. Kokeilin istumisen vahvistamista naksullaki, mutta hallissa kaiku niin hassusti, että Aya aina rupes pälyileen, et mistä se naksaus tuli. No, kotitreeninä jatketaan sitä istumisen, maahanmenon ja seisomisen erottamisen harjottelua. A kokeili kanssa vähä agia ja voi elämä mitä meininkiä. Esteethän oli ihan yyber kivoja ja Aya olis tehny kaikki esteet nyt heti ja ihan sata lasissa. Etenki se hallin perällä oleva A-este veti berniä puoleensa ku magneetti (sinne ei siis tällä kertaa menty sitte ollenkaan). Otettiin ensin putkee muutama kerta ja ku kaveri rupes meneen sinne kivasti, lisäsin ennen putkea hypyn. Vielä ku toi koira kuuntelis mitä mä siltä haluan niin olis ihan bueno. Ensimmäisellä yrittämällä hyppäs hypyn (riman korkeus ehkä katu-uskottava 20cm) ja sen jälkeen hyppäs putken yli, kahdesti. Uudella yrityksellä jarrutin menoa ennen putkee ja ohjasin A:n ihan putken suulle, voila! siellä lepää! Eli A:n ongelman ydin on siinä, että ei kuunnella mitä käsketään vaan juostaan menemään niin paljo ku kintuista lähtee (ja siinä välillä hypitään sellasia varsa-loikkia joka suuntaan). Otin vielä muutaman kerran noita kahta estettä ja käänsin sitte putken 90 asteen kulmaan ja putkesta vielä puomille. Hyppy-putki-puomi kombo menee ok jos muistaa jarruttaa AINA esteeltä tultaessa ja tiukalla kontaktilla ohjaa koiran seuraavalle esteelle. Kaukaa ohjaaminen ei A:lla tuu kyseeseen ollenkaan. Vauhtia on koiran taitoihin nähden ihan liikaa. Puomi-putki-hyppy oliki sitte yllättävn paljo hankalempi. Sitä viimestä hyppyä ei kertakaikkiaan voinu tehä, ei sitte millään. No, A:lle nää muutamat agi-pätkät on enemmän mielen virkistystä ku totista agia, ku ei tuolla koskaan mihinkään kisaamaan olla menossa. Ennen kotiin lähtöä otin vielä vähän seisomista. Ruskee makupala ja vihreä tekonurmi, ei hyvä yhdistelmä. Ei tahtonu löytyä makupalat. Puolen tunnin jälkeen Ayallaki alko olla enin tohotus pois ja muisti pikkasen kuunnellakki. Otettiin loppuun vielä pikkanen seuruu -osuus ja siitä iso palkka ja kotiin.

Kyllä oli muuten väsynyttä porukkaa ku kotiin päästiin :) Kuorsaus kuulu jokaisen tessun suunnalta. Ritaki retkotti kylellään, vaikka ei treeneissä ollukkaan, mutta kävi päivällä Pimu-lansun ja meidän Minin kanssa hömppäämässä, niin veteraanille riittää jo tollaset lumi-hömpät ja sen päälle voi levyttääki sitte lopun päivää. Varsinki ku pakkasta oli yli -20 ja tänään taitaa olla vielä tiukempi keli, et me jatketaan kuorsausta lämpimissä sisätiloissa.

Seuraavaan kertaan!

-Team Pepperita´s

Toinen päivä tokoa

Tänään (siis sunnuntaina, siltä varalta, että jos päivä kerkee vaihtua ennen ku saan tän tekstin julkastua) oli taas toko-treenit. Yritän pikaseen kirjotella tähän mitä tänään tehtiin. Tällä kertaa ekaks otettiin kertausta pysähtymisestä. Ayalla alkaa olla jo melko hyvin hoksattuna, et se makupala lentää taakse ku tulee seiso-käsky. Muutaman kerran tein jo hämyjäki, mutta vaatii sen kolme, neljä oikeeta ensin ja sit perään hämyn, niin onnistuu, mut pitää saada tosi hyviä suorituksia alle ettei jätä pysähtymättä hämylle. Treenataan viikolla lisää heittelyitä ja otetaan aina joskus joku hämy väliin.

Sit harjoteltiin myös luoksepäästävyyttä silleen, että pareittain toisen koiran ohjaaja kävi ihan vaan kääntymässä edessä ja koiran piti pysyä paikallaan. Tää oli Ayalle suht helppo.

Seisomis-treeniä jatkettiin seisomisen keston harjottelulla. Tarkotus oli saada koira koomaan niin, että se vaan tuijottaisi edessä olevaa palkkaa, eikä lähtisi liikkumaan. Ohjaaja otti Ayan jolla näytti (ja täytyy sanoa, että mulla oli omat epäilyni tästä kokeilusta monessakin suhteessa). Oli tosi mahtava nähdä kuinka oma koira osaa kun on ohjaaja joka osaa. Ei se ihan toivoton tapaus kai sit kuitenkaan oo... Tota paikallaa seisomista pitää treenailla kanssa kotona. Tavotteena olis siis, että koira ei lähti missään kohtaa mun luo hakemaan palkkaa ja vaikka mä olisinkin koiran luona niin palkka tulis muualta. Ihan kokeilemisen arvonen juttu, varsinkin kun meillä on ollu ongelmana se perään hiipiminen. Katotaan josko jo ens viikonloppuna voitas yhdistää näitä seisomis-harjotuksia.

Otettiin myös pikkasen paikallaoloa. Voi olla, että Ayan kanssa olis paras vaan treenata sitkeästi takapalkalla. Kokeillaan nyt viikko jankata tällä tyyliä ja katotaan miten käy. Halli on niin pieni, että siellä ei kauheen kauas pääse, että ei saa testattua sitä mitä käy takapalkan kanssa ku matka pitenee, mutta kotona tää onnistuu varmaan ainaki ulkona ja sit pitää kattoa josko onnistus käydä hallilla Roissa joku päivä. Loppun otettiin vielä pikkasen juoksentelua, että jäi kiva fiilis. Meillä on paljo treenattavaa ens viikolle ja katotaan mitä ehditään saada kotona aikaseks...

Treenien jälkeen käytiin vielä Studio J.Ollilalla kuvaamassa Ayaa. Mukaan olin napannu joitain Ayan palkintoja ja nekin pääsivät kuvaan. Mielenkiinnolla odotan minkälaisia hienoja kuvia Teija saa tällä kertaa aikaan meidän neidistä. Otettiin Manistaki pari kuvaa... ulkona tosin. Kattotaan jos niistä onnistu ykskään niin voi olla, että niitä otoksia on nähtävissä sitte ehkä jopa NF-uutisissa. Nyt tarvii lähtä kuorsaamaan ku huomenna lähden ajeleen kotia kohti, eli Roihin taas viikoks.

Se on talavi ny!

Eilen lähdettiin Rovaniemeltä ajeleen kohti Oulua, ku oli nöffi-toko viikonloppu. Kotona oli pari astetta pakkasta eikä hiutaleen hiutaletta lunta. Päästiin johonki Iin seutuville niin sato jo niin hurjasti, että sai ajella ihan kieli keskellä suuta. Nyt on ihanasti maa valkeena ja ainaki 10 cm lunta. Huomenna pitää ottaa muutama kuva aamusta, että on todistusaineistoo, että ainaki kerran tälle vuotta on lunta ollu. Rovaniemellä ei kuuleman mukaan oo edelleenkään lunta...

Sitte siihen nöffi-tokoon. Mun nöhvinihän haisee edelleen mädäntyneelle sillille (vaikka mä sen eilen pesin) joten Manin kanssa tokoileen ei oo nyt asiaa. Kun kerran olen kurssille ilmoittautumut niin ajattelin sitte ottaa varamiehen käyttöön ja Ayasta tuli nyt mukumuka-nöffi.
Tämä pieni, iloinen eläin oli nyt sitte tänään ensimmäistä kertaa treeneissä ActiveDogin hallilla ja kuten arvata saattaa, kävi niiiiiin kierroksilla, että ei tahtonu nahkossaan pysyä. Ekana otettiin maahanmenoa. Ayan piti tehä ihan liikkeen omaisesti. Mä ehkä itte varmistelin liikaa ja hiljensin vauhtia ja vähä jopa annoin vartaloapuja, joten neiti istu sitte ensin ja meni maahan vasta sitte. Nou, ei tätä hommaa näin tehä. Pitää nyt kotona kokeilla ihan ilman apuja ku kaveri osaa sen, mutta miks ei nyt tehny??? Ei mitään tietoo.

Seuraava ohjelmassa oli vasemmalle kääntyminen. Edellisellä kerralla olivat treenanneet pyörähtämistä sivulla. Aya pyörähtää yhtä sulavasti ku kaks metrinen kakkos-nelonen... Vasemmalle käännös ei oo ikinä ollu meidän vahvimpia juttuja. Monesti neiti jää alle ku ei hoksaa, että nyt käännytään. Saatiin hyviä kikkoja miten asiaa voidaan treenata. Kokeillaan josko me jotain opittas.

Otettiin myös luoksetuloa. Opeteltiin ihan uudella tavalla ohijuoksua. Palkka lautaselle ohjaajan taakse ja koira saa juosta sitte suoraan lautaselle ohjaajan ohi. Tästä pitäs sitte jalostaa ajan kanssa hieno takapuolen käyttöä hyödyntävä luoksetulon loppuasento. Vauhtia Ayalla on ihan ok, mutta katotaan miten käy sen lopetuksen kanssa nyt ku aletaan ottaan suoraan viereen. Miks turhaan opettaa sitä eteen ku siinä vaan on yks mahdollisuus enemmän mokata.

Vimppana aloteltiin pysähtymistä. Ayalla ei pysähdys oo koskaan ollu ihan lukkojarrutus-tyylistä joten alettiin ihan alusta kokeileen makupalaa heittämällä. Kaks blondia (piilosellaista, tietty...) pistetään asialle niin, eihän siitä mitään tuu. Ohjaajan piti ihan tasuusta pitäen näyttää miten piti tehä. No, kyllä se Aya melko äkkiä hoksas, että makkara lentää ja sitä kannattaa odottaa. Ihan erilainen pysähdys jo näillä muutamilla toistoilla saatiin aikaseks. Paljo terävämpi ja nopeempi. Nyt vaan lisää treeniä ja treeniä ja treeniä... Huomenna on seuraava kerta, niin pitää illalla jo kokeilla muistuuko mieleen mitä on tänään opeteltu. Niin rankkaa oli tuo treenaus, että nyt pikku-A vetää sikeitä keskellä lattiaa. Ehkä tää vielä tästä...

Pohjoisessa on hiljaista ja rauhallista...

... vai onko sittenkään? Ei oo pahemmin tullu blogiin kirjotettua. Ensin mietin, et eihän meillä oo ollu mitään mistä kirjottaa ku niin rauhallista ollu, mutta lähemmin ku asiaa tarkistelin, niin taitaaki olla niin, että ei oo kerenny kirjottaa ku ei oo kerenny käydä kotona ku pyykkiä pesemässä (mistä tulikin mieleeni, että pitää käydä vaihtaan pyykit koneeseen ja ripustaa märät kuivumaan...).

Ensteksikki, kaikki Manin pennut on hajasijotettu ympäri maailmaa. Pikkusen Eloveenan lopullinen koti on vielä vähän auki, mutta nykyisessä hoitopaikassaan vaikuttaa kuulemma hyvin onnelliselta ja elämäänsä tyytyväiseltä nöhverön lapselta. Kävin Kirsin kartturina viemässä Evan-poikaa uuteen kotiinsa. Kaveri muuttaa siis Englantiin, mutta maahanvienti säännöksistä johtuen asustaa ensin Ranskassa jonkin aikaa. Evanin uudet omistajat tulivat meitä puoleen väliin vastaan. Vaikka poika meni varmasti hyvään paikkaan, niin olihan se haikeaa jättää kaveri aamulla hotellilla uusien omistajien hoteisiin kun pikkunen pygmi vielä oven raosta pujottautuu perään ja juoksee käytävällä tukka hulmuten sen näkösenä kun huutas "hei, oottakaa! Teillä unohtu yks nöhvi matkasta! Mä tuun niin lujaa ku pääsen, oottakaa!". Nuori mies varmasti onneksi sopeutuu uuteen elämäänsä hyvin (ja kuulemma ranskan kodissa on herralle berni-seuraa, eli siis paha ollenkaan ;) ).

Paluumatkalla kävin sitte tietty Välimaankujalla katsastamassa Sallin 5(?)vk nöhverö-vauvat ja Rosa-bernin viikon ikäiset berni-pupelot. Vaikka pikkunen nöffi on nätti (siis tietty!!) niin on bernissä enemmän katsomista. Berni on jotenki enemmän koiran näkönen pienenä. Nöffi on vaan musta mötkö, mutta bernistä erottaa jo jotain piirteitä. Ja yhtään EI tullu pentu-kuume...




Mani-mamma on taas back in business, eli ollaan aloteltu treenit ja muistuteltu mieliin mitä se toko ja tottis onkaan. Käytiin myös Manin kanssa sennenyhdityksen pk-leirillä Punkalaitumella. Ilmotin meidät Manin kanssa haku-ryhmään ja olikin tosi hyvä kurssi. Reissussa oltiin Maijan ja Simppa-bernin kanssa ja hienosti tulivat Mani ja Simpaa juttuun. Hyvin maltto nukkuakkin eikä vaan hillua, vaikka osasyynä saatto olla rankka matkustaminen ja väsy. Leirillä opittiin paljon uutta ja muistuteltiin mieliin sitä vanhaa mikä pitäs olla jo muistissa. Manilla on mahtava maalimiesmotivaatioa. Ekkana päivänä huomas, että ihan heti ei lamppu syttyny ku liivit vedettiin päälle (hidas? nöffikö? eee-ei kai...) mutta seuraavan kerran ku neiti pääs autosta ja liivit nykästiin päälle, alko ko tuttu kiekaus ja remmi soiden paineltiin mettää kohti. Neitihän aikoinaan päätti, että hänestä tulee haukkuva hakukoira, vaikka emännällä oli vähä muut suunnitelmat. No, tuolla leirillä muistuteltiin mitä se ilmasu on ja parin muistutuskierroksen jälkeen haukku kaikuki ihan kivasti. Vielä haukussa tulee makupalan pitusia katkoja, mutta treeniä, treeniä niin kyllä se siitä. Erityisesti Aapo-applsiinin Soili-emäntää oli maailman mukava haukkua. Ku Soili oli maalimiehenä, alko haukku hyvin nopeesti akan löydyttyä ja jaksoki haukkua pitkiä sarjoja. Manille erityisen mieluisia on ollu aina miehet maalimiehinä (tästä kiitos meidän ekan haku-poppoon eräälle labukka-isännälle, joka löys Manin kanssa yhteisen sävelen tosi nopeasti ja opettikin sitten Manille ilmaisun alkeet). Nyttenkin, kun metsästä löyty ryhmämme ainut miespuolinen maalimies, niin neidin haukku nousi paljon kimakammaksi eikä ollut ihan niin käskevä-sävyistä.

Leiriltä palatessa piipahdettiin lätväämässä pikku-bernejä. Eli käytiin hakemassa Krista kyytiin, joka oli mennyt katsomaan tulevaa uutta perheenjäsentään Raumalle. Voiko olla paljo sulosempaa ilmestystä ku 6vk berni? No, ei tasan voi! Ihania naskalihampaita kaikki. Heti kaverit ihan tomerana villasukassa kiinni ja kunnon tapporavistukset kehiin. Kiva nähdä miten pikkuinen Cecar lähtee kasvamaan, kun ensi viikolla saapuu uuteen laumaansa. Kiitti Kirsi R:lle kun saatiin mekin käydä pentuja paijaamassa!

Mani alotti juoksun heti sitte leiriltä tulon jälkeen. Kuseksii sisälle ihan suvereenisti. Ihan yhtään ei muista mitä se sisäsiisteys on. Yhtään ei voi pitää vettä kupissa, ku heti se pitää sieltä ryystää viimestä tippaa myöden ja sitte kohta kyykätään olohuoneen matolle. Tuosta neidistä tulee ihan kauhee sikapossu juoksussa. Saattaa käydä ulkona kattelemassa maisemia ja kuuntelemassa linnunlaulua ja sitte tulla sisälle matolle (tai mun sänkyyn!!!) pissalle. Sitte kattotaan mua sen näkösenä, että nyt ei pieni eläin ymmärrä mistä mamma noin raivoo... Rasittava! Onneks tää loppuu taas ku on juoksut ohi.

Eilen palailtiin Aippasen kanssa turskanpurijoiden maasta, eli piipahdettiin Tromssassa näytelmissä (kuvi lisätään kohtapuolin, kunhan Krista on ensin selvinnyt viikonlopun koettelemuksista...). Olis ihan yhtähyvin voinu jäädä kotiin. Neiti voitti kyllä valio-luokan, mutta oli pn4 (sama sijotus ku viimevuonna...) ja se serti jäi saamatta. Mukana reissussa oli Krista Nemon kanssa ja Sari Bemu-nöffin kanssa. Onneksi Bemu sentään oli ROP ja sai sen sertin, niin ei menny koko reissu ihan turhaan. Meinas siinä kyllä jo usko loppua ku sunnuntain akehien jälkeen ajettiin Ouluun asti. Siis ihan hirveen pitkä ja tylsä pimee taival. Onneks oli kuitenki hyvät kelit, et ei ollu jäistä ja liukasta. Iso Pösö osottautu ihan tilavaks biiliks, vaikkakin se oli kyllä pakattu niin täyteen, että ovet oli aukastava hyvin varoen. Vaan hienosti se veti 3 ihmistä, 3 isoa koiraa, 4 häkkiä (2 avattuna ja 2 kasattuna), trimmipöydän, koiraföönin (jota ei sitte tietty tarvinnu) ja miedän kaikki miljoonat kassit. Hyvä, että nyt koeponnistettu toi kiesi niin ku päästään Kristan kanssa näyttelyissäkiertamisen vauhtiin taas ens kesänä niin tiedetään mihin Pösö pystyy... ja nyt kun siinä on jo toimiva radiokin niin ei muuta ku Lauri Tähkää mökäpönttöön ja ens viikonloppuna nokka kohti Seinäjokee!!

Kirjotusta pitkästä aikaa...

No, niin siis... Tuonne uutisiin olin päivittäny, että Ayan matkakertomusta löytyy blogista... noh, kun ei vaan löydy... Ei auta jos kirjottaa omalle koneelleen juttua kun ne pitäs kai laittaa nettiinki, tai ainaki muiden olis helpompi niitä sillon lukee ;) Eli siis, tästä se lähtee:

AYA LIETTUASSA 1.-2.8.

Startattiin neiti A:n kanssa jo tiistaina 29.7. matkalle kohti Vilnaa. Ensimmäinen välietappi oli tietty Kempele-city. Rita jätettiin porukoille hoitoon reissun ajaksi ja iskä huolsi vähä Pösöä. Laitettiin mm. uudet veräjät taa ja on kuulkaas nyt niin päheet, että oksat pois.

Keskiviikko aamusta köröteltiin sitte kaikkine kamoinemme Välimaankujalle treffaamaan Ministä ja trimmauttaan neiti A:n turkki. Tai siis se turkki mikä oli enää jäljellä kun oli ensin pesty ja föönattu ja harjattu kauheen karvanlähtöinen koira. Onneks on mistä lähtä niin ei oo ihan kalju kuitenkaan vielä. Ja ihan nätti siitä lopun viimen tuli.

Trimmauksen jälkeen jatkettiin matkaa Ayan Eetu-veljen luo. Eetu emäntineen lähti meille matkaseuraksi ja tarjosivat yöpaikan menomatkalla kun meillä lähti laiva niin aikaisin aamulla, että ei ihan pohjosesta olis kerenny. Ayalla ja Eetulla oli treffit läheisellä pellolla ennen kun mentiin Eetun kämpille ;) Ihan siltä varalta, että sisarukset saa haistella ja tutustella väljemmässä ympäristössä ja varmistetaan, että muistavat toisensa (kun Eetusta on tullut isukkikin tässä siskosten tapaamisten välillä, niin piti varmistaa, että Ayalla on tilaa kietäytyä jos Eetu rupee lähentelemään :D ) No, kerran velipoikaa piti nuuskasta, käydä kusemassa korteen johon Eetu oli just kussu ja homma oli siinä. Sisarukset ei toisistaan ollu millänsäkkään, eikä Eetu yrittänytkään lähennellä siskotyttöö. Kai tosimies arvas, että tuolta ei irtoo.

Torstai-aamuna pakattiin sitte autoon kaikki tavarat, koirat ja ittemme ja suuntasimme kohti SuperSeaCatin terminaalia. Ennen lähtöä piti kuitenki ottaa matkalaisista potretti.

Ajomatka Vilnaan oli piiiiitkä ja kuuma. Hienosti koirat kuitenki jakso matkustaa. Pysähdeltiin matkalla ihan reiusti aina ja koirilla oli osastoissaan omat vesikipot, että saatto ottaa huikkaa jos rupes janottaan. Meidän hotelli oli ihan Vilnan keskustassa. Oli kyllä tosi mukava ja viihtysä paikka. Saatiin auto ihan oven eteen, huone oli alimmassa kerroksessa, eli ei tarvinnu koirien kanssa kulkea rappuja ja huone oli tosi iso, et riitti tilaa meille kaikille neljälle. Ekkana iltana ei juurikaan muuta jaksettu, ku käydä hakeen mäkkäristä safkaa. Aya oli mukana ja kun pysähdyttiin puistoon syömään, Pirjo murehti kuinka pikku-Aya jaksaa odottaa ku pitää hiekalla maata... Juu, no problem! Neiti nousi istumaan penkille jo ennen ku me oltiin saatu aseteltua itteämme penkille ja siinä se maata retkotti koko ajan kytäten mun burgeria. En kyllä ymmärrä mikä ohikulkijoita nauratti? Eikö ne oo ennen penkillä makaavaa berniä nähny? Todennäköisesti ei ;)

Näyttelypaikka oli tosi siisti ja perjantain kehän laidallakin oli rutkasti tilaa. Oltiin lähdetty Ayan kanssa matkalle sillä toiveella, että jos jommasta kummasta näyttelystä saatas se iso-serti ja valioituis kerta käynnillä. No, se päivä oli sitte jo perjantai. Pikku-neiti oli perjantaina heti ROP ja saatiin se mitä lähdettiin hakeen, eli Liettuan ja Baltian muotovaliotittelit. Oikeestaan oli ihan kiva jäädä kattomaan koko näyttely sillon perjantaina ku ties, että ei tarvi ajaa ku ihan pari kilsaa hotellille enää illalla. Isossa kehässsä ei enää pärjätty. Tuomari poimi meidät kuuden parhaan joukkoon, mutta sitte kätteli meidät pois ennen kolmen parhaan sijoittamista. Täytyy kyllä sanoa, että se hyvä puoli tuolla oli, että kehät oli aikataulussa. Ryhmät alko just sillon ku oli aikatauluun merkitty.

Perjantai-ilta meniki sitte toipuessa ja lekotellessa kun lauantaina oli vielä uus päivä ja uudet kujeet.

Lauantaina aamulla käytiin taas syömässä maittava aamupala, pakattiin tavarat autoon, otettiin bernit kyytiin ja ei muuta ku jo tuttua reittiä kohti näyttelypaikkaa. Lauantaina ei suurta menestystä tullut, tai siis tulihan se vara-cacib, mutta titteliä ei ;) Toisaalta ihan hyväkin niin päästiin hyvissä ajoin lähtemään ajeleen kohti kotia. Matka sujui ihan rattosasti ja kun pysähdyttiin Pärnussa kaupassa huomattiin, että ollaan niin hyvissä ajoin, että mahdollista olis keretä iltalauttaan. Soitin ja varmistin, että lautalle oli tilaa ja ei muuta ku nappi lautaan ja Tallinnaa kohti. Satamassa meni lippujen vaihto vähä tipalle, mutta onneks mukana oli juoksija niin kerettiin illan viimeselle lautalle kohti Helsinkiä. Tarkottihan tää useaa lisätuntia mulle seuraavana päivänä ku piti päästä Rovaniemelle asti sunnuntain aikana. Kyllä siinä sai kuulkaas istua autossa ihan omiksi tarpeiksi ja vähä yliki.

Me halutaan Ayan kanssa kiittää Pirjoa ja Eetua mukavasta matkaseurasta ja hyvästä majoituksesta Helsingissä! Nähdään taas ja suunnitellaan joku kiva pikku ulkomaan turnee vaikka ens vuodellekkin ;) Aya kiittää Eetu myös kusi-koulusta! Neiti A nimittäin seurasi hyvin tarkkaan miten tuota merkkailua harrastetaan ja kiire oli aina kauhee ku hoksas Eetun nostaneen jalkaan sa johon ki. Tytön piti päästä kanssa pissaamaan samaan korteen. Jalan nostoa ei sentään vielä alottanu, mutta viikko lisää Eetun seurassa niin olis varmasti jo kinttukin noussu.

Kotiutus lähenee

Enää muutama viikko ja Mani tulee kotio. Vai mitenkähän on? Haluukohan se enää edes tulla tänne pohjoseen? Meillä ei saa ruokaa neljää kertaa päivässä. Meillä ei saa chillailla pihalla vapaasti koko päivää. Meillä ei saa retkottaa kylellään Viton varjossa (Meillä ei oo Vitoa ku meillä on Pösö! Kohta ehkä jopa isompi Pösö, mutta Pösö kumminki...). Meillä joutuu oleileen päivässä useita tunteja vaan bernien seurassa, eikä kaikille kauppareissuille pääse autoon mukaan. Mitä vielä... Meillä ei oo tarjolla ylimääräsiä herkkuja esim pentujen ruuan jämien muodossa.

Mutta onhan meillä mahtavaa seuraa! ;) Manilla on täällä omat berni-siskot odottamassa ja valmiina kirmaamaan Rovaniemen jäkälämettissä räkä roiskuen ja poron papanoita välillä suuhun napaten. Meillä tarjoillaa puruluita ja possunkorvia viikottain. Keksejä ja nakkeja saa kun vähän jaksaa temppuja tehdä. Ja ainahan voidaan hypätä meidän Pösöön ja huristella etelään treffaamaan kavereita, sekä bernejä että nöffejä. Niin ja meillä ei oo täällä laumaa nälkäsiä pentuja jotka roikkuu tissillä aina muutaman tunnin välein. Et ei se kotona oleilu niin kamalaa loppupeleissä taida olla ;)

Mani on kyllä ihan hyvin viihtyny etelän lomallaan. Ei oo tainnu tyttönen paljo kotiin kaivata. Enemmän sitä on taidettu odotella täällä pohjosessa. No, parin viikon päästä nähdään mitä Minis on mieltä siitä ku pitäs kotio lähtä.

Ylivieska KV ja pikkumustat ulkoistettu

No niin, viikonloppu reissun päällä taas. Ensteksi Ayan kanssa Ylivieskaan intti-näyttelyyn. Viime viikonloppunahan Oulun KV ei menny ihan putkeen, joten meillä jatkui se viimeisen cacibin metsästys. Näyttelyssä oli vielä kaiken lisäksi tuomarimuutos. Ihan vieras naistuomari Belgiasta oli vaihtunu ihan vieraaseen miestuomariin Venäjältä. Vaan meidän kannalta tuomarimuutoksessa ei ollu ainakaan mitään negatiivista. Aya oli ROP ja sai sen viimeisen cacibin. Maanantaina heti lähti intti-valion anomus postiin. Katotaan kuinka kauan siinä vahvistuksessa sitte menee... Käytiin Ayan kanssa myös ryhmäkehässä näyttäytymässä ja päästiinkin kuuden parhaan joukkoon kun tuomari karsi porukkaa pois, mutta sitte viimesenä pudottiin ennen sijoituksia. Ryhmäkehien aikana vettä satoi ihan kaatamalla (berni-narttujen ollessa kehässä vettä tuli kanssa ihan mukavasti...)

Sieltä näyttelystä piti ostaa tuliaisia. Siis oli ihan pakko! Kattokaa nyt noita kennelliiton uusia rekisteri-kansiota ja lemmikkipassin kansia! Nehän ihan kiljuu meidän Mania. Tollaset ihanat pinkit oli tullu uusina valikoimaan, niin hetihän ne piti neidille ostaa. Päheet, eikös ;)

Näyttelyn jälkeen, hyvin kasteltuina, suunnattiin Ayan kanssa Pösön nokka kohti etelää ja hurautettiin Nurmoon pentuja kattoon. Hurjasti olivat tyypit kasvaneet (ikää reilut 3vk) ja muuttaneetkin jo pentulaatikosta laajempiin tiloihin. Joka iikka oli tolpillaan ja vaikka ei se meno aina niin tasasta ollu, niin vauhtia riitti. Joskus saatto kesken kävelyn tasapaino vielä horjua ja pentu kellahtaa kumoon, mutta ei muuta ku eteenpäin ja sisaruksia kiusaamaan. Otettiin viikonlopun aikana kaikista pennuista kuvat, siis turkista harjattiin enimmät vellit pois ja pennut poseeraan... helpommin sanottu ku tehty. Ei vielä oikeen sujunu kavereilta toi kameralle poseeraus :) Enemmän oli sitä "ei oikeesti tarvi jos ei taho"-meininkiä ja kaverit hiihteli pitkin penkkiä tai rötköttivät ku härskit sillit. No, kyllä jonkun näköiset kuvat saatiin ja yksittäiskuvat ovatkin jo Goldbear´sin nöffi-pentujen sivuilla.

Sitten kun oli tukka kammattu ja kynnet leikattu seurasi ulkoistaminen, eli pennut pääsivät ensimmäistä kertaa ulos sunnuntaina. Kyllä kelpasi jengin kelliä kun oli vasta leikattu lyhyt nurmikko, hienot majat, mattoja ja karvavilttejä joilla lekotella, hurja määrä leluja ja laaja turvallinen pentuaitaus, niin ja kumma kyllä aurinkokin paistoi. Alun ihmetyksen jälkeen porukkaan tulikin kivasti eloa ja pikkuset taapersi oikeen tomerasti ympäri aitausta ja välillä oli havaittavissa jo jotakin nuju-painin tapaista. Ulkona oli tietty järjestetty myös picknick-lounas vellin ja tissimaidon merkeissä. Lounaan päälle oli hyvä vetästä pienet ettonet ennen seuraavaa leikkituokiota. Parhaaksi nukkumapaikaksi tais jengin mielestä nousta kahden kevythäkin väliin laitetun venta-karvan alus. Sinne yks toisensa jälkeen kömpi karvan alle nukkumaan. Kuvia pennuista päivitellään sivuille tässä jossakin vaiheessa kun tällä kertaa mulla jopa oli ihan kamerakin mukana ;)