Tuesday, July 8, 2008

Pikkumustat kasvaa ja vahvistuu


Pikkuset on nyt 1,5 viikkoa vanhoja ja kovasti oli jo vauhtia kun kävin pieniä moikkaamassa viikonloppuna. Kaverit käyttää vielä aikansa melko tehokkaasti syömiseen ja nukkumiseen, mutta välillä yritetään jo kompuroida jaloilleen ja hoippua eteenpäin. Välillä kaverit saattaa ruokabaarilla pyörähdellä miten sattuu ku sisko tai veli vaihtaa paikkaa, mutta silti sinnikkäästi pidetään nisästä kiinni ja roikutaan siinä omassa hanassa siihen asti kun nukkumatti tulee kyläilemään. Pikkuhiljaa alkaa Manillakin tulla enemmän ja enemmän maitoa, eikä pikkuisille ole enää tarvinnut antaa lisäruokaa pullosta (eikä kyllä kukaan siitä pullosta tykännytkään, vaan tosissaan taistelivat pulloa vastaan). Kyllä tissimaito on se mikä jyrää!
Mani on välillä vähän huoleton teiniäiti, vaikka hoitaakin lapsensa ihan hyvin. Yksin ei huvittas pentuhuoneessa makoilla, vaan Minikselle pitää olla aina joku seuraksi kun on lasten ruokinnan aika. Kun teiniäiti on saatu pentulaatikkoon pötkölleen, hoitaa Mani sitten pentujen putsauksen ja muut hommat ihan esimerkillisesti. Sitte kun pentujen navat on saatu täyteen, voi äiteeki heittää vapaalle ja relata ihan kunnolla...

No comments: