Kotiutus lähenee

Enää muutama viikko ja Mani tulee kotio. Vai mitenkähän on? Haluukohan se enää edes tulla tänne pohjoseen? Meillä ei saa ruokaa neljää kertaa päivässä. Meillä ei saa chillailla pihalla vapaasti koko päivää. Meillä ei saa retkottaa kylellään Viton varjossa (Meillä ei oo Vitoa ku meillä on Pösö! Kohta ehkä jopa isompi Pösö, mutta Pösö kumminki...). Meillä joutuu oleileen päivässä useita tunteja vaan bernien seurassa, eikä kaikille kauppareissuille pääse autoon mukaan. Mitä vielä... Meillä ei oo tarjolla ylimääräsiä herkkuja esim pentujen ruuan jämien muodossa.

Mutta onhan meillä mahtavaa seuraa! ;) Manilla on täällä omat berni-siskot odottamassa ja valmiina kirmaamaan Rovaniemen jäkälämettissä räkä roiskuen ja poron papanoita välillä suuhun napaten. Meillä tarjoillaa puruluita ja possunkorvia viikottain. Keksejä ja nakkeja saa kun vähän jaksaa temppuja tehdä. Ja ainahan voidaan hypätä meidän Pösöön ja huristella etelään treffaamaan kavereita, sekä bernejä että nöffejä. Niin ja meillä ei oo täällä laumaa nälkäsiä pentuja jotka roikkuu tissillä aina muutaman tunnin välein. Et ei se kotona oleilu niin kamalaa loppupeleissä taida olla ;)

Mani on kyllä ihan hyvin viihtyny etelän lomallaan. Ei oo tainnu tyttönen paljo kotiin kaivata. Enemmän sitä on taidettu odotella täällä pohjosessa. No, parin viikon päästä nähdään mitä Minis on mieltä siitä ku pitäs kotio lähtä.

Ylivieska KV ja pikkumustat ulkoistettu

No niin, viikonloppu reissun päällä taas. Ensteksi Ayan kanssa Ylivieskaan intti-näyttelyyn. Viime viikonloppunahan Oulun KV ei menny ihan putkeen, joten meillä jatkui se viimeisen cacibin metsästys. Näyttelyssä oli vielä kaiken lisäksi tuomarimuutos. Ihan vieras naistuomari Belgiasta oli vaihtunu ihan vieraaseen miestuomariin Venäjältä. Vaan meidän kannalta tuomarimuutoksessa ei ollu ainakaan mitään negatiivista. Aya oli ROP ja sai sen viimeisen cacibin. Maanantaina heti lähti intti-valion anomus postiin. Katotaan kuinka kauan siinä vahvistuksessa sitte menee... Käytiin Ayan kanssa myös ryhmäkehässä näyttäytymässä ja päästiinkin kuuden parhaan joukkoon kun tuomari karsi porukkaa pois, mutta sitte viimesenä pudottiin ennen sijoituksia. Ryhmäkehien aikana vettä satoi ihan kaatamalla (berni-narttujen ollessa kehässä vettä tuli kanssa ihan mukavasti...)

Sieltä näyttelystä piti ostaa tuliaisia. Siis oli ihan pakko! Kattokaa nyt noita kennelliiton uusia rekisteri-kansiota ja lemmikkipassin kansia! Nehän ihan kiljuu meidän Mania. Tollaset ihanat pinkit oli tullu uusina valikoimaan, niin hetihän ne piti neidille ostaa. Päheet, eikös ;)

Näyttelyn jälkeen, hyvin kasteltuina, suunnattiin Ayan kanssa Pösön nokka kohti etelää ja hurautettiin Nurmoon pentuja kattoon. Hurjasti olivat tyypit kasvaneet (ikää reilut 3vk) ja muuttaneetkin jo pentulaatikosta laajempiin tiloihin. Joka iikka oli tolpillaan ja vaikka ei se meno aina niin tasasta ollu, niin vauhtia riitti. Joskus saatto kesken kävelyn tasapaino vielä horjua ja pentu kellahtaa kumoon, mutta ei muuta ku eteenpäin ja sisaruksia kiusaamaan. Otettiin viikonlopun aikana kaikista pennuista kuvat, siis turkista harjattiin enimmät vellit pois ja pennut poseeraan... helpommin sanottu ku tehty. Ei vielä oikeen sujunu kavereilta toi kameralle poseeraus :) Enemmän oli sitä "ei oikeesti tarvi jos ei taho"-meininkiä ja kaverit hiihteli pitkin penkkiä tai rötköttivät ku härskit sillit. No, kyllä jonkun näköiset kuvat saatiin ja yksittäiskuvat ovatkin jo Goldbear´sin nöffi-pentujen sivuilla.

Sitten kun oli tukka kammattu ja kynnet leikattu seurasi ulkoistaminen, eli pennut pääsivät ensimmäistä kertaa ulos sunnuntaina. Kyllä kelpasi jengin kelliä kun oli vasta leikattu lyhyt nurmikko, hienot majat, mattoja ja karvavilttejä joilla lekotella, hurja määrä leluja ja laaja turvallinen pentuaitaus, niin ja kumma kyllä aurinkokin paistoi. Alun ihmetyksen jälkeen porukkaan tulikin kivasti eloa ja pikkuset taapersi oikeen tomerasti ympäri aitausta ja välillä oli havaittavissa jo jotakin nuju-painin tapaista. Ulkona oli tietty järjestetty myös picknick-lounas vellin ja tissimaidon merkeissä. Lounaan päälle oli hyvä vetästä pienet ettonet ennen seuraavaa leikkituokiota. Parhaaksi nukkumapaikaksi tais jengin mielestä nousta kahden kevythäkin väliin laitetun venta-karvan alus. Sinne yks toisensa jälkeen kömpi karvan alle nukkumaan. Kuvia pennuista päivitellään sivuille tässä jossakin vaiheessa kun tällä kertaa mulla jopa oli ihan kamerakin mukana ;)

Pikkumustat kasvaa ja vahvistuu

Pikkuset on nyt 1,5 viikkoa vanhoja ja kovasti oli jo vauhtia kun kävin pieniä moikkaamassa viikonloppuna. Kaverit käyttää vielä aikansa melko tehokkaasti syömiseen ja nukkumiseen, mutta välillä yritetään jo kompuroida jaloilleen ja hoippua eteenpäin. Välillä kaverit saattaa ruokabaarilla pyörähdellä miten sattuu ku sisko tai veli vaihtaa paikkaa, mutta silti sinnikkäästi pidetään nisästä kiinni ja roikutaan siinä omassa hanassa siihen asti kun nukkumatti tulee kyläilemään. Pikkuhiljaa alkaa Manillakin tulla enemmän ja enemmän maitoa, eikä pikkuisille ole enää tarvinnut antaa lisäruokaa pullosta (eikä kyllä kukaan siitä pullosta tykännytkään, vaan tosissaan taistelivat pulloa vastaan). Kyllä tissimaito on se mikä jyrää!

Mani on välillä vähän huoleton teiniäiti, vaikka hoitaakin lapsensa ihan hyvin. Yksin ei huvittas pentuhuoneessa makoilla, vaan Minikselle pitää olla aina joku seuraksi kun on lasten ruokinnan aika. Kun teiniäiti on saatu pentulaatikkoon pötkölleen, hoitaa Mani sitten pentujen putsauksen ja muut hommat ihan esimerkillisesti. Sitte kun pentujen navat on saatu täyteen, voi äiteeki heittää vapaalle ja relata ihan kunnolla...