Sunday, March 30, 2008

Epäviralliset tokokisat


Heh, tänään ne sitte oli ne meidän Minin ekat epäviralliset tokokisat. Ja voin kertoo, että olis ehkä kannattanu sitte kuitenki jäädä vaan kotiin köllöttelemään. Toisaalta, mä olin luvannu mennä kisoihin liikkuroimaan, niin samahan tuo oli käydä.
Käytiin hallilla jo ennemmin päivällä ku oli viimeset BH-treenit. Niissä treeneissä alko jo olla ohjaajien suhde kurssilaisiin kunnossa. Paikalla oli siis kolme kouluttajaa sekä mä ja Mani :D
Otettiin pikkasen ihmisryhmää, jonka Mani klaaras yllättävän hyvin. Ei lähteny vieraiden ihmisten luo sillä normaalilla hali-hali-pusi-pusi- mentaliteetillä, vaan jakso ihan seuratakki. Otettiin pysähtymisiä niin ku ihmisryhmässä kuuluu, eli niin, että koira tulee ohjaajan ja henkilön väliin ja niin, että ohjaaja tulee koiran ja ihmisen väliin. Molemmat meni ihan OK, paitsi kun Mani joutuu väliin niin se haluaa vähän kääntää eteenpäin istumaan. Kai niin olis pienen mielestä kivempi. Otettiin myös käskyttäen seuraamista ja liikeestä maahanmenoa. Jo tässä vaiheessa mä arvasin, että iltapäivällä ei varmaan suurta menestystä oo odotettavissa. Neiti oli niin ulkona taas kaikesta ku olla ja voi (JUOKSUT! ALKAS JO! PLIIDE!) ja huuhaili ja haisteli ihan omiaan. Ei ollu kyllä näkyvissä ollenkaan sitä Manin normaalia kontaktia ja tekemisen touhua. Luoksetulon sentään teki sinne päin.
Parin tunni päästä päästiin sitte itte asiaan. Tässäpä nää pisteet:
-Luoksepäästävyys: 10
Ei edes noussu tuomaria vastaan, vaikka se tuomari oliki kyllä ihan keskiverto ihku Manin mielestä. Nätisti anto kattoo hampaat ja muutenki rapsutella. Tähän asti kaikki ok.
-Paikalla makaaminen 1min.: 0
Että tälleen sitte tällä kertaa. Mani nous seisoon. Oli noussu varmaan melkeen heti mun perään ku seiso jo sillon ku mä käännyin. Ei lähteny onneksi kuitenkaan tulemaan luo, vaan teki hienon paikalla seisomisen 1min. Harmi vaan ku siitä ei saanu pisteitä ;)
-Lyhyt seuraaminen kytkettynä: 8,5
Tää nyt oli ihan suht ok, vaikka Maniksi kyllä ihan kehno suoritus. Haisteli maata ja käveli missä sattuu. Täyskäännöksessä jopa meinas unohtua kokonaan. Oli siinä vissiin joitaki hyviäki pätkiä, mutta ei sitä normi Mania.
-Liikkeestä maahanmeno: 0
Just joo, että tällästä tänään. Tarvi ainaki kolme käskyä joista viimenen oli koiran edessä seisten tyyliin "haloo, kuuleeko maa! Nyt pitäs mennä tyyppi MAAHAN". Tää oli meidän toinen niistä varmoista liikkeistä (sen paikallaolon lisäksi).
-Luoksetulo: 9
Ihan ok, mutta loppuasento kierossa ku kanadalainen käkikello. Korjas kyllä sitte ku annoin uuden käskyn, mutta on taas ennen tehny paremmin.
-Kokonaisvaikutus:9
Nyt ei Mani ollu ihan oma skarppi ittensä. Olisko ne juoksut sitte kuitenkin tulossa. Viimekski ennen juoksuja lakkas aivotoiminta melkeen kokonaan.
Kokonaispisteet 54/120 ja sijoitus 4.
Nyt ku kotiin päästiin niin on neiti tasaseen kuorsannu keittiön nurkassa. Niin väsyny se oli, että ei ollu edes puol ysiltä hiihtämässä kupin ja mun väliä ja kertomassa kuinka pientä nöffiä näännytetään nälkään jos sitä sapuskaa ei ala tulla pauttiarallaa just nyt. Sitte vasta kuorsaus lakkas ja nöffi könköili ylös, ku kupit rupes koliseen. Eli kyllä se tuo kisaaminen veti Manin akun melko tyhjäksi :)

No comments: