Saturday, January 27, 2007

Haukkuja Salmessa

Tänään päästiin pitkästä aikaa Mini kanssa Pyhäsalmen treeneihin. Otettiin 3 kyykyssä olevaa maalimiestä. Yksi kerrallaan maalimies lähetettiin pikkusen matkan päähän niin, että Mani näki kohteen lähtevän, käännyttiin vähäksi aikaa poispäin ja sitten takasin ja lähetys. Ensimmäisellä kerralla piti heittää pikkunen etsintäkeikka kun ei ihan heti sattunu hajun kohdalle, mutta jo kaukaa Manista näki kun sai vainun. Puskat ryskyen juoksi maalimiehelle, eikä kuuleman mukaan edes yrittänyt hirveästi käpälöidä. Kaksi seuraavaakin maalimiestä haettiin hurjalla spurtilla. Siinä ei hidasta risut, eikä suuretkan puunrungot ku nöhverö painaa menemään. Vauhtia ja maalimiesmotivaatiota riittää. Haukku alkaa suht hyvin kun ukko löytyy. Katkonaista haukku vielä on kun ei jaksa pitkiä pätkiä haukkua ilman palkkaa ja kun syö niin sillon ei voi haukkua :D Hyvin näkyi kun Mani hakeutuu jo itse makuulle haukkumaan, varsinkin jos maalimies on matalalla. Ja vaikka ohjaajakin tulee viereen niin makkaran voimalla haukku jatkuu. Ei muuta kun lisää harjotusta kehiin. Kun on tollasen aktiivisen koiran saanu niin sen kanssa on vaan koitettava elään ;)

Nyt tukan tupeeraukseen ja tassujen trimmaukseen kun huomenna on mätsäri.

No comments: