Leikitään ruualla :D

Me on alotettu nyt pieni malttamis-treeni molempien tyttöjen kanssa. Tästä syystä koirien ruokkimiseen saattaa parhaimmillaan tuhraantua puolikin tuntia. Syömisen osuus tästä ajasta on ehkä nanosekunnnin puolikas (Mirva väitti, että Mani tyhjentää kuppinsa kahdella haukulla, mutta kyllä siinä menee ainaki neljä). Ideana siis on, että ruokaa ei saa ennen ku nätisti paikallaolossa odottaa lupaa rynnätä kupille.

Alun perin ideana oli, että kun molemmat (A&M) osaavat paikallaolon niin oltais odoteltu maassa maaten sekin aika kun ruokaa ladataan kuppiin, mutta tosiaan kun olin sen puolisen tuntia aina vaan palauttanut keittiön ovelle ilmestyneen Nöhvin takaisin eteiseen maate, niin mulla loppu kärsivällisyys. Nyt saavat eteisesä tai olohuoneessa odotella ihan vapaasti sen aikaa kun ruokaa laitetaan kuppiin, mutta sitten kun käyn laittamassa vesikuppeihin täydennystä käsken koirat eteiseen maahan. Ayallehan tää on jo piis ov keikki kun ovat Hapiksella Ritan kanssa joutuneet odottamaan ruokaansa rauhallisesti. Ainoa häiritsevä tekijä on se musta tyyppi joka saattaa ohi hilluessaan vaikka talloa päälle.

Manille taas... voi pyhä kesä miten jollakin voi olla NÄLÄKÄ! Manilla alaleuka väpättää ja kuola valuu ihan norona kun hoksaa, että ruokakuppi on lähtenyt liikeelle keittiöstä. Paikallaan pysyminen on työn ja tuskan takana. Nyt alkaa jo muistua mieleen, että pitää kuunnella käskyjä eikä vaan pörrätä ympäriinsä. Alkuun Manilla oli hankalaa keskittyä mihinkään muuhun kun kupin tuijottamiseen. Käskyjä sai toistaa useaan otteeseen, eikä neiti siltikään kuullut, eikä nähnyt mitään muuta kun kuppinsa. Tänään oli huomattavissa suurta edistystä kun ei tarvinnut kun kerran käydä heittämässä "kunniakierros" eteisestä keittiön ja olohuoneen kautta takaisin ja sitten saattoi asettua makuulle odottamaan ruokaa. Ja mikä mahtavinta, sieltä maasta ei singottu ylös heti kun kuppi vähänkään laskeutu, vaan odotettiin ihan nätisti siihen asti kun kuppi oli telineessä ja tukimutteri oli kiinni.